Category Archives: Suomi

Päättäjiksi älykkäitä ongelmanratkaisijoita, tolkun ihmisiä

Valitkaa vaaleissa älykkäitä ongelmaratkaisijoita. Toki tunnepuoltakin ja elämänkokemusta pitää olla aikuisen oikeasti. Tuolkun ihmisiä, jotka ajavat järkevää sanankin vapautta. Yhdessä voimme korjata vielä asiat. Olen huolestunut eurooppalaisten päättäjien älykkyyden ja ongelmaratkaisukyvyn romahduksesta tai epärehellisyydestä ja tietoisesta vaaran aiheuttamisesta muille. He pakottavat muutkin toimimaan järjettömästi. Passissa ja henkilötiedoissa voi olla biometrinen tunnistus, jollainen on uusissa passeissa. Usea tai väärä henkilö tai

» Read more

Asunnossasi on yli puolet veroa

Uusissa asunnoissa on yli puolet veroa. Sinä maksat sitä, vaikka asuisit vuokralla. Hallitus myös vaikeuttaa työvoiman liikkuvuutta ja kurjistaa kansalaisten elämää kantamalla myös korkeaa varainsiirtoveroa asunnoista. #Mielikuvitusmaailma ja tavoitteet #Päättäjät ja päätökset ilman asiantuntemusta ja faktoja #Yliverottaminen As Oy:ssä varainsiirtovero on 2% ja kun 2 vaihtaa niin 2+2=4%. OK-taloissa 4% ja vaihdossa 4+4=8%. Pikkuhiljaa muutoissa menee muuton hyöty ja talon

» Read more

Kansalaistottelemattomuus, anarkia ja yhteiset lait

Viime aikoina politiikassa on laillisuuden rajat  tulleet usein eteen. On jouduttu etsimään mm. rajoja mielenosoittamiselle, sananvapaudelle ja kansalaistottelemattomuudelle. Aluksi sanoisin, että ihmisten lainkuuliaisuus on ollut Suomen voimavara, millä on maata rakennettu ja ylläpidetty rauhallisia olosuhteita. Viikolla puhutti Vihreiden  eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen toiminta pysyä irti vöistä Finnairin koneessa, jottei se ei voi lähteä. Koneen perällä oli 4 poliisia ja joku

» Read more

Suomalaisuus – mitä se on ?

Suomalaisuus on ne, jotka kuuluvat ryhmään ja työskentelevät sen hyväksi. Hyvä me! Se on verkostoitunutta kulttuuria ja osaamista, interaktiota muiden kanssa. Suomen alueella on ollut pitkään oma kielensä, paljon pidempään kuin ruotsia on puhuttu. Suomen alueen valtaanotto on kehittänyt, mutta myös jarruttanut suomenkieltä ja sivistystä, esim. johdon sensuurin takia ja ettei ollut suomenkielistä korkeaa opetusta välillä eikä rahvas päässyt runoilemaan.

» Read more

550- Vaalisivuni – Kuntavaalit 2017

Vaalitulokseni ja analyysi on tuolla (85) : https://kanerva.eu/fi/?p=1716 Vaalimainokseni, nro 550, on klikattavissa  tässä_pdf.  Ja png-kuvana täällä.  Alla on teemoja. Tällä sivustolla on paljon blogi-kirjoituksia, videoita ja kuvia, mielipiteitä ja ehdotuksia. Vaalivideoni 3,5 minuuttia tiivistettynä Jarmo_Kanerva_KVaali2017_Video Perussuomalaisten vaalisivuni on täällä Perussuomalaisten kädenjäljet, jo tehdyt asiat  Suomessa ja Espoossa  on tässä. PS-kuntavaaliohjelma on tässä. PS-webbisivustot on tässä.             Espoon Perussuomalaiset -sivut on

» Read more

Hurmos ja itsekkään politiikan aika

Olen yrittänyt logiikalla ymmärtää EU:n ja Suomen politiikkaa. Olen etsinyt viitteitä myrkkyjen vaikutuksista päättäjiin. Se on ollut väärä tulokulma.           HURMOKSELLISUUDEN AIKA Suomea ja EU:ta  johdetaan hurmoksella. Siksi asioissa ei ole järkeä eikä logiikkaa. Asioita tehdään, koska halutaan noudattaa loogiseesti omaksuttua ideologiaa, asiaa tai uskontoa sokeasti.  Tiede ja osaaminen sivuutetaan. Demokratian sijasta yritetään huutoäänestystä, anarkiaa ja

» Read more

Suomi nousuun osa 3.

SUOMÍ NOUSUUN OSA 3. Talous pitää laittaa kuntoon. Alla tehtäviä : RATKAISUJA TYÖLLISYYDEN JA TALOUDEN PARANTAMISEKSI 1. SUOMALAISEN TYÖN ARVONLISÄPROSENTIN OPTIMOINTI +5 000 miljoonan vaikutus. Suomalaisen työn verotus on alennettava 10 %iin. Voidaan kilpailla ulkomaiden yritysten kanssa eikä elvytys valu Viroon em. Kilpailutus pitää kohdentaa paremmin kotimarkkinoille vaikka kriteereillä. Saadaan töitä ja elintasoa ja raha liikkuu. Talous nousee. Yliverotus tappaa

» Read more

Tuet eivät kuulu koko planeetalle

1. Suomen sosiaaliturva ei kuulu koko planeetalle ja kaikille sen asukkaille. Suomalaiset ovat maksaneet yhteiseen yhteisön kassaan rahaa ja sieltä jaetaan pahoina päivinä ja niille, jotka ovat omaa syyttään huonomassa tilanteessa. Se on kansakunnan moraalinen velvollisuus. Suomen laissa ei ole listattu kaikkien maailman kansalaisten etuja, oikeuksia ja velvollisuuksia.[5] Sana ’kaikki’ ja ’ihmiset’ ei tarkoita heitä vaan Suomen kansalaisia. He eivät

» Read more

Kulttuurivallankumous Euroopassa

Olen nimennyt nykyajan ilmiön kulttuurivallankumoukseksi. ( Tätä tarkennetaan palautteilla) Vuosia olen miettinyt, mikä tämä ilmiö on. Eräille ideologioille on annettu korkeampi prioriteetti ja veto-oikeus. Kysyin lainoppineelta, eikä laista löydy perusteita. Esimerkiksi miten luonnonsuojelu tai kulttuuriasiat ja uskontoasiat  menee omistus- ja hallintaoikeuden ja sananvapauden edelle. Se on vaan käytäntö. Eli nykykulttuuri. Mutta tämä on vain osa. Pitää puhua sanasta taistelu. Taistelu

» Read more

Minulla on unelma Suomesta,

Minulla on unelma Suomesta, Jossa kansalaiset uskaltavat mennä ulos milloin tahansa mihin tahansa. Ei tarvitsisi pelätä tulevansa pahoinpidellyksi, käytetyksi, ryöstetyksi tai kaapatuksi. Naiset voisivat kävellä ulkona ihan vapaasti missä vaatteissa ja huoliteltuna kuin haluaa. Lapset voisivat mennä pihalle leikkimään vapaasti. Niin kuin minun lapsuudessani oli. Silloin leikkikenttä oli kilometrien kokoinen ja kasvoi planeetaksi. Ulko-ovea ei tarvinnut lukita yöksi ja polkupyörä

» Read more

Aletaan tekemään töitä. Lopetetaan helvetinmoinen säätäminen

Suomi on säätämisen, byrokratian ja maan tavan helvetti. Säätelyä pitäisi alkaa purkamaan ja miettimään kokonaisuuksia. Heti kun alkaa tekemään jotain törmää säätelyyn, miksi ei voi tehdä. On paljon asioita, joita kansalaiset tekivät vuosisatoja. Nyt pitää olla anottu lupa, muodollinen pätevyys, kortti tehdä. Jos pääsee tekemään jotain, pitää raportoida ja todennäköisesti tehdä raporteista byrokraateille yhteenveto. Uskon, että maassa koulutus- ja tarkastustoiminta

» Read more

Tiedon suomettuminen

Suomi ei ole rehellinen ja reilu. Myytti siitä on kaatunut. Kansallinen propaganda on maailmankuulua suomettumista, finnlandisierung (saksal.) ,finlandization (engl.). Kansallisella propagandalla on pitkä kulttuurihistoria mm. kylmän sodan ajasta. Asia kuuluu Suomi brändiin. Siitä on ollut haittaa mm. YK:ssa ja EU:ssa. Tämä selittää, miksi moni julkinen asia tuntuu epäloogiselta ja valehtelulta. Suomen kansa on jo niin turtunut julkiseen valehteluun, asioiden vääristelyyn

» Read more

Kykyhallituksien toimintakertomuksia viime kausilta

.         HISTORIAN TAUSTAA 1994 -> Keskusta, SDP ja Kokomus ajoi Suomen EU:öön ja euroon. Äänestyksessä painoitettiin, ettei äänestetä eurosta. Myöhemmin devalvoitiin ja siirryttiin euroon salassa. Joku ministeri vuosi etukäteen euron kertoimen. https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=7FYpbCPJNy4 Merkittäviä tapauksia viimehallituksien toimista. Artikkeli on työn alla ja pyritään saattamaan time lineksi. Merkittävä velkaantuminen ja valtion kulutus alkoi 2000-luvulla ja jyrkkeni n. v.

» Read more

Energiaratkaisuja

  YLEISTÄ JA TAUSTAA Abstract : Energiapolitiikasta, vaatimuksista ja tietoa energialähteista ja toteutuksista. Tuuli-, aurinko-, atomi-,bio-, maalämpöenergiasta. Halvan energian pitää olla valtion erityisessä suojelussa. Suomen heikkous on suuri energian tarve johtuen kylmyydestä, hajanaisuudesta ja energiavaltaisesta teollisuudesta.  On myös huomattu yhteys energian käytön ja elintason välillä. Kallilla energialla asuminen ja liikkuminen on kalllista. Molemmat ovat perustarpeita. Suomen kilpailukyky vaatii halpaa energiaa.

» Read more

Työttömyys ja keinoja

Olen pitkään ajanut PS:ssä mallia, jossa maksetaan 1200 €/kk verovapaasti. Sillä säästeään byrokratia, joka syö sen 1200 euroa. Ja poistetaan kannustinloukut. Voidaan myös muuttaa se asiaksi, josta työantajat eivät joudu maksamaan sivukuluja. Asialla säästetaan sosiaalikulut, työttömyysmaksuissa ja koulutuksessa. Ihmiset pitävät ammattitaitonsa. Asia vähentää harmaata taloutta. Suomalaisen työn alv saisi olla enintään 10 % toistaiseksi. Nyt PS kansanedustaja ajaa asiaa jo

» Read more

Suomi kuntoon ja nousuun!

Tätä blogia voi viitata kun joku väittää iskulauseessaan, ettei ole annettu ehdotuksia ja vain valitetaan ja jarrutellaan. Keinoja on annettu ja on tiedossa  :   1. ON ALETTAVA TEKEMÄÄN TÖITÄ -Työn tekemisen estämistä on leikattava. Työn tekeminen on tehtävä kannattavaksi.   2. SÄÄTELYÄ ON JÄRKIPERÄISTETTÄVÄ JA PURETTAVA -Säätely vaatii aina valvontaa ja byrokraatteja ja turhaa työtä. Ja se kahlitsee tekemistä. 

» Read more

Euro

Tämä on henk. koht. mielipiteeni tämän hetken tiedoilla. Statuksena luonnos. Asia on vaikea. Palautetta otetaan mielellään vastaan. 1. EURO Uskon, että euro häviää pian omaan mahdottomuuteensa. Valtion velkoja on vaan liikaa eikä euromaat ole pystynyt pysymään eurosopimuksissa vaan on rikottu niitä. Sellainen ei ole sopimus. Isot maat tekevät mitä lystävät ja vaativat vain pikkumailta asioita. Eurosta on haittaa Suomelle. Suomi

» Read more

Nousua pukkaa!

Päätin kirjoittaa positiivisen blogin ajan tapahtumista. Tämäkin on osa laajempaa juttua eurososialismista ja säätelytaloudesta.                 Nousua pukkaa! Suomi on onnistunut nostamaan julkiset kulut Suomen ennätykseen. Osa lökäpöksyistä on yrittänyt jarruttaa menojen lisäyksiä, mutta hallitus on pitänyt pintansa. Hienoa! Suomen verot ovat nousseet. Julkisen sektorin koko ja kulut on ennätyksessä. Verotkin piirtävät pilviä. Arvonlisävero

» Read more

Suomeen saatava antiterrorismi-laki

Suomen on kriminalisoitava terrroristitoimintaan osallistuminen ulkomailla. Englannissa ulkomailla suoritetuista terroriteoista joutuu vastuuseen kuin kotimaassa. Myös teorroristikoulutukseen osallistuminen on rangaistavaa. Nykyään moni konflikti on jonkin  ryhmän, joskus kansainvälisen ryhmän aiheuttamaa ja kohteena valtion laillinen hallitus. Sodankäynnin luonne on muuttunut.  Jo terroristikoulutukseen ja ulkomailla sotaan ja julmuuksiin osallistumiseen voisi puuttua. Tämä poistaisi suomalaisten terrorismia ulkomailla ja kotimaassa ja eräitä muita ongelmia. Vältettäisiin

» Read more