Talous

Espoon talous kuntoon

Espoon talous Espoon talous tuli viimein kriisin kautta tietoisuuteen. Asiat on jo vuosia tiedetty puolueissa ja virkamieskunnassa. Olen keskustellut vuosia muidenkin puolueiden edustajien kanssa, mutta asiat on aika hyvin sivuutettu. Tosiasioita ei ole haluttu käsitellä. Ne todennäköisesti eivät ole olleet kivoja juttuja oman puolueen agendassa, eli ottaa tosiasioita huomioon tarinoissa. Erinomainen artikkeli pohjaksi Länsiväylässä, jota …

Espoon talous kuntoon Lue lisää »

EU:n velkaunionia ajetaan piilotellen

Koronan ja hyvillä tarkoituksilla ajetaan nyt EU:n liittovaltiota ja velkaliittoa, josta on vaikea poistua. Samalla rakennetaan omaisuuden ja tulosiirtosysteemi EU:n sisälle, jossa Suomelle on maksajan ja takaajan rooli ja alle 2% vähemmistön oikeudet omiin asioihin. Tapahtuu vallan ja omaisuuden uusjako. Kansalaiset ja valtiot menettävät. Asiaa kuvaa velka-avioliitto, josta ei pääse irti ja velkojat/pankit määräävät mitä …

EU:n velkaunionia ajetaan piilotellen Lue lisää »

Johtava Suomi sai vahvan viestin ilmastokokouksesta

PÄÄTÖSMaailman parhaimpien ilmastoasiantuntijoiden ja päättäjien globaali huippukokous antoi vahvan viestin ”Ei paljoa kiinnosta ilmastovouhotus!” Tämä saa nyt EU:n, Suomessa hallituksen ja monen kaupungin tavoitteet kummalliseen valoon. Varsinkin Suomessa on oltu intomielisiä ja ajettu alempia päästötavoitteita ja lyhyemmällä aikavälillä kuin muualla tietämättä tai esittämättä teknisiä, kaupallisia tai todellisia keinoja saavuttaa ne. Ja tuntematta päätösten todellisia vaikutuksia. …

Johtava Suomi sai vahvan viestin ilmastokokouksesta Lue lisää »

Teknologia19 messut

Tutustuin 6.11.2019 Teknologia19 messuilla teknologia-alan uusimpiin virtauksiin ja tuotteisiin Messukeskuksessa Helsingissä. Pieneen tilaan oli saatu mekaniikkaa, robotiikkaa, liikkuvia vekottimia, sähkötekniikkaa ja osaamista. Oppilaitoksillakin oli osastonsa. Illalla osallistujamäärä oli aika alhainen ja pääsi liikkumaan hyvin. Mukana oli uusin huipputekninen kehitysprojektini pieni gimbaali, kahva ja Sonyn HD selfiepokkari GPS:llä ja kännykällä alle kilon systeeminä. Tässä on sitten …

Teknologia19 messut Lue lisää »

EU, valta ja raha – ja historia

Marx ja Lenin mietti miten saisi pöllittyä vallan kuninkailta itselleen. Tarvittiin mukaan haitallisia, räyhähenkisiä idiootteja, jotka uskoo kaiken ja pakottaa muutkin kun saavat vähän valtaa ja arvostusta. Kuin puritaanit. Politiikotkin valjastettiin. Tarvittiin sekasortoa vallan kaappaukseen. Propagandalla vääristellän ja ohjataan massoja, myös vaaleissa. Mediakin on mukana ja valtaa ohjaavat omistaa ne tässä ’kauppakompanjassa’, löyhässä allienssissa, jossa …

EU, valta ja raha – ja historia Lue lisää »

Suomi nousuun osa 3.

SUOMÍ NOUSUUN OSA 3. Talous pitää laittaa kuntoon. Alla tehtäviä : RATKAISUJA TYÖLLISYYDEN JA TALOUDEN PARANTAMISEKSI 1. SUOMALAISEN TYÖN ARVONLISÄPROSENTIN OPTIMOINTI +5 000 miljoonan vaikutus. Suomalaisen työn verotus on alennettava 10 %iin. Voidaan kilpailla ulkomaiden yritysten kanssa eikä elvytys valu Viroon em. Kilpailutus pitää kohdentaa paremmin kotimarkkinoille vaikka kriteereillä. Saadaan töitä ja elintasoa ja raha …

Suomi nousuun osa 3. Lue lisää »

Raha on uhkapeliä

Voiko raha ja yhteiskunta perustua lotto-arvontaan ja veikkaukseen ? Jotenkin tuntuu maailman usko rahaan menneen. Ja rahahan on vain uskon kysymys. 98 % rahasta on vakuudetonta. Takana on vain uskottavuus, kauniit pankkien pääkonttorit. Nyt Suomessa pankit eivät halua rahatalletuksia vaan pyytävät kuluista maksuja, koska korko on jopa negatiivinen. Eli pankit eivät halua edelleen lainata talletuksia, …

Raha on uhkapeliä Lue lisää »

Kykyhallituksien toimintakertomuksia viime kausilta

.         HISTORIAN TAUSTAA 1994 -> Keskusta, SDP ja Kokomus ajoi Suomen EU:öön ja euroon. Äänestyksessä painoitettiin, ettei äänestetä eurosta. Myöhemmin devalvoitiin ja siirryttiin euroon salassa. Joku ministeri vuosi etukäteen euron kertoimen. https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=7FYpbCPJNy4 Merkittäviä tapauksia viimehallituksien toimista. Artikkeli on työn alla ja pyritään saattamaan time lineksi. Merkittävä velkaantuminen ja valtion kulutus alkoi …

Kykyhallituksien toimintakertomuksia viime kausilta Lue lisää »

Eurososialismi

Jos sinusta tuntuu, että yhteiskunta määrää ja säätelee ja vie oikeuksia, olet oikeassa. Suomen EU-systeemin määrittelemiseksi tarvitaan uusi käsite, eurososialismi. Nykyistä uniikkia poliittista järjestelmää kutsutaan eurososialismiksi, kunnes löytyy parempi termi.  Tunnetaan myös EU-sosialismina. Kommunismi ja kansallissosialismi eroaa siitä, samoin tavallinen sosialismi tai sosiaalidemokratia tai vapaa markkinatalous. Kritiikkinä ilmiön osia on kuvattu myös rosvoustaloudeksi ja Sherwood-taloudeksi.  …

Eurososialismi Lue lisää »

Euro

Tämä on henk. koht. mielipiteeni tämän hetken tiedoilla. Statuksena luonnos. Asia on vaikea. Palautetta otetaan mielellään vastaan. 1. EURO Uskon, että euro häviää pian omaan mahdottomuuteensa. Valtion velkoja on vaan liikaa eikä euromaat ole pystynyt pysymään eurosopimuksissa vaan on rikottu niitä. Sellainen ei ole sopimus. Isot maat tekevät mitä lystävät ja vaativat vain pikkumailta asioita. …

Euro Lue lisää »

Vieritä ylös