Maan ja metsien suojelusta ja haltuunotosta

pic

EU, valtio ja ympäristöyhdistykset ja ympäristöviranomaiset yrittävät ottaa haltuunsa metsiä maan omistajalta eri keinoin.

Varovaisuusperiaate ja mielivaltainen elinpiiri ovat mielivaltaisia ja epäloogisia asioita, jota yritetään käyttää. Sen mukaan, jos on olemassa maata, voi olla puu, jossa voi olla reikä puussa, jossa voi olla jokin 1000:sta suojeltavasta otuksesta. Tai puussa saattaisi olla suojeltua kasvia. Lisätutkimuksissa puusta löytyy yleensä 3 cm syvä tikan syödessä tekemä kolo tai aktivisti on levittänyt löydöksiä.  Kuitenkaan näillä väittäjillä ei ole oikeutta käänteiseen todistustaakan sysäämiseen omistajalle. Vaan heidän pitäisi osoittaa jotain. Näitä sivuutetaan väittämällä maan käyttöä laittomiksi ja hakemalla turvaamista vuosiksi, eikä siitä tule sanktiota valittajalle, vaikka aiheuttaa kalliin oikeudenkäynnin. Tällaista maan tapaa on yritetty ajaa ympäristöhallinnon kautta oikeuksiin asiantuntijoiden taholta, jotka ovat samanmielisiä ja voi olla kytköksiä osapuoleen. Esim. Suomen Luontoliiton jäsenjärjestön hallituspaikka tai aktivisti tai saa asiasta palkkansa. Todisteena voi olla harrastaja tai harrastajan koira, joka on tehnyt luontotutkimukset tai löydös ja paikkatieto, mitä ei ole osoitettu oikeaksi ja tarpeeksi laadukkaaksi asiantuntijan avulla.

Mielivaltainen luonnonsuojelu https://kanerva.eu/fi/7869/

EU:ssa on aktivistit vuosia lobanneet, että Suomessa, josta 73% on metsää ja 23% kosteikkoja ( + vedet ja levät) pitäisi suojella 30 % alasta. Tästä on uusi EU:n päätös, joka on haitallinen Suomelle. Tätä alaa ei reilusti käsitellä hiilinieluna, vaikka se on. Suomi eroaa muista maista laajan luonnon takia, jota ei ole hakattu kaupungeiksi. Suomi saattaa olla jo hiili-imuri ja muiden pitäisi maksaa Suomelle päästömaksuja. Poliittinen EU:n Lulufc-laskenta määrittää muuta. EU haluaa suojella 30 % metsistä ja ennallistaa soita, eli aktiivisesti vesittää ja hävittää rakennettua metsää.

Uusi luonnonsuojelulaki mahdollistaa toisten metsien suojelun ilman korvauksia.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/b2bd1aef-f0a0-4068-840c-f98411f6449f

Seuraavaksi Eu haluaa alkaa ennallistamaan maata Suomessa, eli palauttaa 100 v sitten olleeseen tilaan. Josta sitä on ojitettu ja kehitetty käyttöön. https://yle.fi/uutiset/3-12666883

Suomen hiilinielu lasketaan väärin https://kanerva.eu/fi/2477/

Turve https://kanerva.eu/fi/4790/

Mitä kestävä kehitys on https://kanerva.eu/fi/5954/

pic
Suomessa on erikoisen paljon luontoa ja vihreää. Pohjois-Espoo.
Jaa linkki / share link
Scroll to Top