Tiedon suomettuminen

pic

Suomi ei ole rehellinen ja reilu. Myytti siitä on kaatunut.

Kansallinen propaganda on maailmankuulua suomettumista, finnlandisierung (saksal.) ,finlandization (engl.). Kansallisella propagandalla on pitkä kulttuurihistoria mm. kylmän sodan ajasta. Asia kuuluu Suomi brändiin. Siitä on ollut haittaa mm. YK:ssa ja EU:ssa. Tämä selittää, miksi moni julkinen asia tuntuu epäloogiselta ja valehtelulta.

Suomen kansa on jo niin turtunut julkiseen valehteluun, asioiden vääristelyyn ja sensuuriin ettei se jaksa enää reagoida. Tiedetään missä mennään. Moni kritiikki esiintyy sarkasmina. Ei voida puhua oikeasta asiasta tai asia on jo absurdi, järjenvastainen. Vaaleissa ei suuri osa  edes viitsi äänestää puolueita.

Suomessa kerrotaan totuutena iskulauseita ja annetaan disinformaatiota. Usein jossittelut, mielipiteet ja asioiden vääntelyt puetaan totuuksiksi. Joskus ne ovat  haaveita ja tyhjiä lupauksia, kuumaa ilmaa. Niitä tulee poliitikoilta ja median kautta.  Perustelut puuttuvat tai ovat niin kehnoja, että ne eivät kestä mitään kriittistä tarkastelua. Perusteena voi olla ’tutkijat’, muutama maksettu tutkija tai ’suomalaiset’, muutamia suomalaisia tai valikoitua tilastotietoa ja mielivaltainen  johtopäätös.  Ilman argumentteja ajaudutaan mustamaalaamaan kritisoijia. Se on maan tapa. Laeilla ja käytännöillä myös sensuroidaan ’väärinajattelijoita’ ja mediaa.

Moni suuri päätös perustuu sitten toiveiseen ja haaveisiin ja jossitteluihin. On voitu junailla poliittisia etuisuuksia itselle, jotka muut maksaa kalliisti. Tosiasioita ja osaamista sivuutetaan. Toivotaan, että  parempi tulevaisuus sitten joskus maksaa kaikki otetut lainat ja investoinnit.

Jatkuvasti saadaan kuulla, miten Suomessa on työvoimapula, talous menestyy hyvin, Venäjän pakotteet ei koske Suomeen, hallitus on toiminut hyvin, Suomi on lähes maailman kilpailukykyisin ja turvallisin maa jne. Useaa iskulausetta turrutaan pitämään totena ja ainoana toimintamallina. Varoitusmerkkinä on usein kiire asiassa ja ’on vain yksi tapa’ selityksiä. Myös sana ’edelläkävijä’  on tarkastelun paikka.

Monista samanlaisten surkeiden yksittäistapausten sarjoista ja ilmiöistä ei voida muka vetää johtopäätöksiä ja halutaan hyssytellä ongelmia julkisen totuuden mukaan. Yritetään kertoa humanistinen logiikka että 1+1+1+1+…=1. Muut tosin tietävät tarkkaan missä mennään. Yksittäistapaukista, mekanismeista ja korrelaatiosta voidaan löytää syy ja korjata asia.  Tällä tavoin asiat pahenevat kun ongelmiin puututa tarpeeksi varhain. Asioihin puuttumattomuus on hengen- ja ruumiinvaarallista.

HS:ssä oli ulkomailta tullut mielipidekirjoitus, joka pysäytti.   http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305913779996
Suomessa kerrotaan paljon julkisia valheita ja satuja. Eikä niihin luoteta missään, edes kansainvälisillä foorumeilla.  Media saa osan kritiikistä epätotuudenmukaisista uutisista, myötäilystä ja hyssyttelystä.

Viime hallituksien lupauksia ja aikaansaannoksia. http://kanerva.eu/fi/?p=1001

=> Ratkaisuna olisi, että jo perustuslaissa säädetään, että kansalaiset saavat puhua totta. Eikä totuuden puhumista voida käyttää henkilöä vastaan.  Poikkeuksena hätätilassa erikseen säädetty yhteiskuntaa vahingoittava tieto uhkaajille, kuten tiedot joukoista ja kohteista. Poikkeuksena erikseen salaisiksi säädetty tieto, kuten tuomioistuinten salatut päätökset, sopimuksin salattu tieto ym.

Asiaan kuuluva Blogi Taistelu oikeasta tiedosta ja mielikuvista ja kannatuksesta http://kanerva.eu/fi/?p=607

Esim. http://www.finlex.fi/fi/oikeus/eurooppa/feit/suomi.php
http://www.jsn.fi/paatokset/?year=2014
http://www.talouselama.fi/uutiset/sdpn+lehti+valehteli+lukijoilleen+jotta+kokoomusministeri+nayttaisi+rosvolta/a2292720

//***

Tätä artikkelia kehitetään vielä ja otetaan palautetta vastaan.

Peukuta jos pidit tekstistä niin tiedetään.

Jaa linkki / share link

Kommentointi on suljettu.

Scroll to Top