Nyt aletaan hommiin. Niitä riittää kaikille. Korjataan Espoo. Triplataan kannatus.

Äänestäjäkeskeisyys on sitä, että annetaan mitä he haluavat. Ja mistä on hyötyä heille. Se on demokratian ydin. Ihmiset pitävät eri asioista ja tarvitaan monenlaista toimintaa ja sisältöä.

Espoon Perussuomalaisten viestintä korjataan ensi tilassa. Nyt toimii jo sähköinen viestintä. Nettisivut menee uusiksi ja joustaviksi ja saadaan mielenkiintoista ja aina uutta sisältöä. Kuin lehti, jota seurataan.

Update 2020-09-17
Espoon perussuomalaiset Ryn nettisivut sain valmiiksi 22.7.2020. Niiden avaamista vastustettiin hallituksessa kuukauden. Niiden etusivulle ei saatu riittävän laadukasta virallista materiaalia. Parhaani yritin toteuttaa jäsenistön toivetta. Saatiin lopulta yksi kuva ja kaksi lausetta ja haluttiin moderoida vahvasti kokouspäätöksin materiaali, mikä tekee toimittamiseen viikkojen viveen ja kompromissiksi. Järkevään työhön meni 10 % ajasta. Jatkuvaan muutteluun 90%. Sivut saatiin lopulta auki 9.9.2020. Myöhemmin 2020-09-17 hallitus päätti ottaa valmiin discordin keskusteluryhmän pois nettisivuilta. Eikä suunniteltuja virtuaalitoreja olla kiinnostuneita järjestämään toistaiseksi. Sorry. Virtuaalitorit ja discord-keskusteluryhmä järjestettäneen muiden toimesta. Tässä opetuksena vastaaviin projekteihin. Kannattaa pitää ylimääräiset politiikot poissa tuotekehityksen ajan ja näyttää vasta lopullinen versio. Tärkeää on kuka näkyy ja ketkä saa sensoroida. Lopuksi muut yrittää ottaa kunnian jos onnistuu. Sopii ohjeeksi varmaan kunnan projekteihin ja muualle Suomeen.
https://www.psespoo.fi

On kiitosten aika nettiprojektissa. Siinä Autoi Ari tuomalla oikeaa tietoa luottamushenkilöistä ja Jake, jolta tuli yksi kuva etusivulle, jota ilman ei olisi hallitus hyväksynyt määräenemmistöllä nettisivua toiseen kertaan.

Minulla on onneksi täällä virtuaalitoritoimintaa ja discord-ryhmä. Valikon kautta ylhäältä. Suunnitelmissa on myös netti-TV toimintaa lähiaikana täältä asiankohtaisista ja viihdyttävistäkin asioista. Ja kirjoitan tänne ajankotaiset asiat. Kalenterikin on yllä, jossa tapahtumat.

Alla on alkuperäistä blogia, ennen nettisivujen valmistuista:

Espooseen tulee omat joustavat WP-sivut Espooseen sateenvarjoksi. Ja rinnalla tehdään Perussuomaiset.fi sivuille mitä voidaan tehdä ja linkki.
Sivuille tulee linkit ihmisten omiin sivustoihin. Sivuille tarvitaan mielenkiintoista ja viihdyttävää sisältöä ja heti.

Voit olla tekemässä sisältöä. Mieti. Ota kuvia mielenkiintoisista asioita missä kuljet. Koska kamera on mukanasi. Jos voit tehdä sen wordillä, voi se olla netissäkin. Oikoluku, laatu ja positiivisuus ovat ihania asioita.

Muoti muuttuu. Ihmiset jaksavat katsoa videoita ja katsoa kuvia ja hymiöitä. Graafista viestintää. Ihmiset pitävät positiivisista asioista. Itkemistä, murheita ja ei-juttuja on tullut liikaakin. Ihmiset rakastavat yllättäviä ja erikoisia asioita ja näkökulmia. Vaikka kopterista.

Ihmiset kuuntelevat musiikkia ja viihdettä, ahmivat meikkivinkkejä, hyviä kuvia, faktaa, Suomen puolustusvoimista ja vekottimista, turvallisuudesta, perhekeskeisyydestä, vauvasta vaariin, toimivasta arjesta, muoti-ilmiöistä ja miten ihmisiä on huijattu, liikenteestä, oluttesteistä, kotimaiset testissä, harrasteista, suomalaisista tuotteista, saada alennuksia kortilla jne.

Mistä sinä haluaisit lukea? Miten voimme auttaa sinua? Miten sanot sen positiivisesti? Vastakohta on kontrasti.

Tärkeä teema on Espoo ja kuntavaalit. Mikä on Espoo ja miltä se tuntuu ja maistuu. Miksi olemme ylpeitä siitä. Mitä voisi parantaa. Kuvia ja sisältöä.

Uusi tulevaisuus on se, minkä me teemme ja valitsemme. Jokainen aamu on seuraavan elämän ensimmäinen mahdollisuus.

PS. Kiitoksia kaikille valtavasta kannatuksesta Espoon Perussuomalaisten hallituksen jäseneksi. Nyt voidaan tehdä – ja tehdään.

Vieritä ylös