Johtava Suomi sai vahvan viestin ilmastokokouksesta

pic

PÄÄTÖS
Maailman parhaimpien ilmastoasiantuntijoiden ja päättäjien globaali huippukokous antoi vahvan viestin

”Ei paljoa kiinnosta ilmastovouhotus!”

Tämä saa nyt EU:n, Suomessa hallituksen ja monen kaupungin tavoitteet kummalliseen valoon.

Varsinkin Suomessa on oltu intomielisiä ja ajettu alempia päästötavoitteita ja lyhyemmällä aikavälillä kuin muualla tietämättä tai esittämättä teknisiä, kaupallisia tai todellisia keinoja saavuttaa ne. Ja tuntematta päätösten todellisia vaikutuksia.

EU:ssa on päädytty olemaan hiilineutraali vuonna 2050. EU:ssa on tyypillistä paukutella näytösluonteisia tavoitteita, kuumaa ilmaa ja poliittista näytelmää. Esim Saksa on jo irtisanoutunut, samoin Puola. Suomessa ajettiin 2035 tavoitetta ja poliitikot kilpalauloi aina pienempiä numeroita aina vuoteen 2025 asti. Joka on jo muutaman joulun kuluttua. Todellisia ratkaisuja ei ole.

VIHREÄ PARADOKSI
Suomessa voitaisiin käyttää jo nyt liikenteessä 100% biopolttoaineita, jos olisi poliittista halua ja kykyä. Ongelmana on, että polttoaineista noin ainakin 70% on veroja eli 3/4 osaa. Kalliimmista biopolttoaineista saataisiin kaupallisesti kilpailukykyisiä ja heti käyttöön jos niiden vero tiputettaisiin, jotta ne maksaisi saman kuin fossiilinen polttoaine. Nyt ongelmana on, että tehottoman toiminnan kulut  on niin suuret, ettei voi toimia ekologisesti. Toteutettu politikka on sössinyt talouden niin huonoon kuntoon mm.  maapallon pelastamisella, ettei ole varaa pelastaa oikeasti maailmaa tai Suomea tai ilmastoa. Budjetissa on liikaa tuottamatonta esitystaloutta, ja tarinoita ja kuluja. On kallista olla kaikkien alojen maailmanmestari ja edelläkävijä mielestään. Ylimääräistä kivaa on ainakin 4,5 mrd/v, luultavasti kestävyysvajeen verran.

BIOPOLTTOAINEET OVAT HIILIVAPAITA
Biopolttoaineita saataisiin lisääkin biodieselinä tms. keräämällä aurinkoenergia pelloilla, jopa pakettipelloilla. Ja maaseudulla olisi lisää toimintaa ja elinolosuhteita elää. Samalla tuontia voisi vähentää. Tarvitaan  avointa mieltä ja innovaatiota. Suomen on vaikea kilpailla EU markkinoilla perinteisillä viljoilla kaupallisesti.

JOHTAVA ÖLJY JA HAMPPUMAA
Suomen syrjäseuduilla ja muualla saisi metsiä suuremman sadon esimerkiksi hampusta tai muista kuitu/öljykasveista. Hamppu on nyt huumevapaata. EUssa lääkehamppu on myös vapautettu ja Tanska saa suuret tulot sen valmistamisesta. Syrjäinen maa sopii sen turvalliseen kasvatukseen, esim. Pohjois-Karjala. Hampun tuotto on 2 x metsän tuotto ja sadonkorjuu joka vuosi, eikä kerran 50 vuodessa. Joten asiaan löytyy rahaakin kun tuotto on järkevä ja korot on alhaiset. Suomi voi olla Euroopan johtava hamppumaa ja energiantoimittaja. Käytössä on myös leviä, jotka tuottaa myös öljyä tehokkaasti, ja muita kasveja. Asia kehittyy kovaa vauhtia ja on hyvin mielenkiintoinen.  Hamppu on Suomessa ikivanha kasvi, josta saa myös kuitua, rakennusten eristeitä, kauppakasseja jne. Kosmetiikka siitä on kallista, eli jalostusaste on korkea.

Muutama Helsingin opiskelija voisi jo tervehtyä matkalla Helsingistä Pohjois-Karjalaan ja reipastua ja ehkä muuttaa maalle, missä tuuli heiluttaa energiapeltoja. Ja voisi elää ekologisesti ja synergiassa Gaian kanssa.

JOHTAVA ALKOHOLIMAA
Bioenergiaa saa myös hienostuneella biotekniikalla ja geenitekniikalla jätteistä ja puusta. Systeemeissä mikrobit ja entsyymit, ehkä katalyytit tekevät roskasta esimerkiksi metanolia, yksinkertaista, myrkyllistä alkoholia, joka toimii kylmässäkin.   Toisella tekniikalla voidaan tuottaa etanolia, juotavaa alkoholia. Suomi voisi olla myös johtava alkoholimaa. Ja viedä kirkasta kultaa, energiaa. Jos ei metsäinen ja hajanainen Suomi pysty kehittämään tätä teknologiaa, niin se saa kuollakin kulttuurievoluutiossa omien poliitikkojen avulla. Muut saa tehdä. Sopii kiertotalouteen ja metsä- ja paperiteollisuuteen.

JOHTAVA METSÄMAA
Joka vuosi Suomen metsät sitovat 250 miljoonaa tonnia hiilidioksidia, kun Suomen kokonaispäästöt ovat noin 60 miljoonaa tonnia eli metsät sitovat nelinkertaisesti kaikki päästöt.* Suomessa on noin 70 % metsää pinta-alasta. Suomen metsä sitoo Suomen liikenteen päästöt 38 päivässä kesällä. Muuten se toimii Euroopan keuhkona ja imee muidenkin CO2 päästelyitä. Poliittisesti on päästetty luonnonsojelijat neovottelemaan, kannetaan lisätaakkoja ja tehdään ja haitallisia päästösopimuksia. Moni maa kaatoi metsänsä kauan sitten. Suomessa metsät mätänevät ja lahoavat metsiin, eikä päästä edes optimiin. Hakkaamalla, eli sahaamalla, metsää lisää saadaan lisää bioenergiaa, kallista puumateriaalia ja lisää kasvua. Nuori metsä kasvaa nopeammin. * https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006346669.html

JOHTAVA VESIMAA
Tietysti Suomi voi viedä toista kirkasta kultaa, pullotettua juomavettä maailmalle 0,5€ / 0,5l pullo. Jos voi sössiä ilmaisen veden viennissä kalliilla niin saa yritysevoluutio hoitaa pois. ( on hoitanutkin) Ja samalla voidaan toimittaa vedenpuhdistuslaitteita kehitysapuna maailmalle ja muut maat voi maksaa Suomelle vekottimista niiden kehitysavussa. Rahaa on.

JÄRJETÖN KAIVOSLAKI
Laittakaa nyt se kaivoslaki herran tähden kuntoon jo. Hävetkää. Pilaatte nuorten elämän, kuten nuori nainen ilmaisi asian.  Älkää antako kaikkea tulevaisuutta pois. Suomen suurin kultavaranto on maaperässä. Asiaa voi hoitaa lähdeverolla ym. Asiaa pitäisi laajentaa luonnonvaroihin, vaikka veteenkin, ja laittaa rajoitteita valtaamiselle. Kirjanpidossa tuotot voi siirtää muualle planeetalla tunnetuilla systeemeillä. Ei saa olla tyhmä ja tuhota maataan sillä. Tein tosta blogin jo v 2014 tännekin. 1000 muutakin on tuonut asian päättäjille.
https://kanerva.eu/fi/?p=367

TEHOA LUONNONSUOJELUUN
Suomi saisi tehoa ilmastonsuojeluun, jos päästöjen tuottajat saisi investoida päästömaksunsa uuteen vähäpäästöisempään tekniikkaan. Lopetettaisiin rahan lappaus tuntemattomaan osoitteeseen ulkomaille ja tehtäisiin oikeasti. Suomi on jo vähentänyt paljon päästöjä, verrattuna muihin EU-maihin. Muutos vaatii rahaa.

Suomen olisi hyvä tarkastella tieteellisen skeptisesti ilmastotieteen väitöksiä, tapoja ja Suomen ilmastoa. Ja tutkia mitä on tapahtunut.

//*********************************************************************//

VASTAUKSIA BLOGIN KESKUSTELUISTA:
Raaka-aineen hinnan merkitys on vähäinen, kun veroa on n. 3 / 4 osaa. Eli biopolttoaine voi alussa olla 4 kertaa kalliimpaa, jos on tahtoa oikeasti suojella ja toteuttaa kuumat puheet. Jos aine maksaa esim. 2x enemmän eli marginaali on 200%. Muutoksessa voidaan käyttää maailmanmarkkinoilta biopolttoaineita, mikä ei ole kiellettyä. Öljy tulee ulkomailta muutenkin. Niinhän Norjakin tekee, kun ostaa Suomen bioa, vaikka tuottaa itse fossiilista öljyä. Tällä luodaan kotimaiset valmistusmarkkinat, joilla on vetoa ulkomaillekin, ja kalliimpaan hintaan, ja tuottajat saa rahaa ja maaseutu elää ja toimii. Korjataan Tempoileva politiikka ja huonot suunnitelmat tällä tavalla.

Ongelma Suomessa on jatkuvasti palkanmaksupula, ei pula tekemisestä tai työntekijöistä. Tuotanto, maanviljelijät ja uusi teollisuus, tuottaa paljon lisää kun hinta on kohdallaan. Kysyntä ja tarjonta. Nytkin ohjataan ja maksetaan, ettei tuoteta viljoja liikaa ja pidetään tuotantovälineet, maa, on käyttämättä. Todellinen toiminta pelloilla tarvitsee vuosien sitoutumisen asiaan. Helpotuksena uusilla lajikkeilla sato saadaan vuosittain tai joka jatkuvana sadonkorjuuna. Vetoa olisi energiapeltomiljonääriksi, massatuotannolla jos markkina toimii. Rahoittajia löytyy kun on tuottoa.

Ongelmana on tässä valtio, joka on liian ahne verojen suhteen. Ja tuottamaton, näennäinen toiminta, joka nostaa verot yli järkevän tason. Josta johtuu Vihreä paradoksi.

Virkamiesarmeija pystyy tekemään tarkemmat laskelmat. Blogissa ne on out of scope. Tässä liikutaan insinööritason marginaaleilla kehittää asioita, 30, 50 % kokoluokissa eikä näperretä prosentin osissa.

Kuluissa on vuosittain yli 1 mrd päästömaksuja ulkomaille joka sästetään. Öljyn tuontia vähennetään ja rahaa jää Suomeen. Kun raha kiertää 4x vuodessa, sillä on merkitystä talouteen. Säästetään yli 1 mrd vaatimukset hienommista vekottimista mm. tollisuudessa, laivoissa ilmaston takia, kehitysapua ja köyhien maiden erikoisapuja yli 1,0 mrd, väestönmuutoksen kuluja-kuulemma ilmaston takia 2,5 mrd, kunnissa 0,5 mrd lisää eri tuista toiminnassa + paljon muuta maailmanpelastuksen, kivan ja hyvää tarkoittavan toiminnan lisämiljardeja, jotka ei tuota. Asuminen ja oleminen eivät ole elinkeinoja, kuin vuokraajille. Ylivarojen elämiseen ja näytökseen myydään nyt myös valtion parhaita omistuksia peruuttamattomasti, jotka tuottavat paremmin kuin korkotaso. Yhteiskunnan keinotekoisten monopolien myynti sijoittajille on monin tavoin haitallista kansalle, viite sähköyhtiöt, Digita ym. Sitä on kutsuttu sabotaasiksikin talouslehdessä.

PS. Lisäisin tähän puuhakkuiden huonomman osan käyttämisen lämmitykseen ym. johon sitä käytetään maaseudulla jo nytkin paljon. Ja matalaenergiatalojen ja lämpöpumppujen suosimisen vaikka verohelpotuksilla. Kotimaisen työ veron laittaisin 10%:iin niin lähtisi talous pyörimään ja tuonti vähenisi. Blogissa lisää https://kanerva.eu/fi/?p=1191

//*********************************************************************//
EXTRA :
SUOMEN MAAILMANPARANNUSTA, MYYVÄÄ DRAAMAA JA RAHAA
Esimerkkinä: Maailman ainoat ilmastopakolaiset ja uppoava maa, jota ei olekaan. Suomi rahoittaa ainoana Carteretin saaria, Papua Uudessa Gineassa. Oli hype kohde aikoinaan, jonka piti upota 2015. Dramatisoitua ilmastovouhotusta. Kertomuksen mukaan kohta on miljoonia ilmastopakolaisia, joita ei vielä esiinny. Elintason takia on pakolaisia ollut miljoonia. Suomesta on lähtenyt ilmastopakolaisia lomille pakoon pimeää, kylmää ja vanhuutta. Ilmastokatastofeille on tyypillistä vaikea todistaminen, kaukana, vaikeassa paikassa, sekava tieto. Ja dramatisoitu ja väännelty tieto.
https://ilmastotiede.wordpress.com/2015/03/09/vain-yksi-valtio-maailmassa-rahoittaa-carteretin-ilmastopakolaisia/

Jaa linkki / share link
Scroll to Top