Kokoomushallitus nostaa nousuun negatiiviset mittarit

(Luonnos. Tätä laajaa ideaa kehitellään vielä. Kaikkea mitä täällä sanotaan, ei voi käyttää vielä minua vastaan… ) :
Suomea ajetaan kehitysmaaksi karkottamalla korkeateknologia säätelyllä ja veroilla. Korkeasti koulutetut vaihtavat vaatimattomampiin töihin, joita löytyy. Suomen koulutustaso ja määrä on ajettu ennätykseen työttömien osalta. Nuoret eivät halua pitkää korkeakoulutusta, jolla ei saa töitä. Osaamistaso laskee. Tällainen kehitys on nähty kun Neuvostoliitto romahti ja ydinvoimalainsinöörit ajoivat takseja.

http://yle.fi/uutiset/moni_huippuunsa_koulutettu_jattaa_tyouransa__ihmiset_hakevat_helpompaa_elamaa/7348451

Yksi ongelma on, ettei Suomessa kannata enää suunnitella ja valmistaa vekottimia lähinnä riistoverotuksen takia. Lisäksi firmoja ei synny, koska valtio sosialisoi ihmisten pääomat. Lisäksi 24 % alv ja muut määräykset tappavat toiminnan. Mieluummin verotetaan kuin annetaan tehdä töitä tai annetaan jonkun rikastua. Valtionyhtiötkin on privatisoitu, ettei sielläkään suunnitella mitään.

Kun julkisia investointeja kilpailutetaan kansainvälisesti kohdentamatta kotimaahan, ei talousoppien mukainen velkaelvytys onnistu, koska rahat virtaavat ulkomaille, kuten viroon ja venäjälle urakoitsijoiden ja toimittajien mukaan.

http://yle.fi/uutiset/korkeasti_koulutettuja_tyottomia_on_ennatysmaara/7235337

 http://yle.fi/uutiset/nakokulma_nuori_ei_lusi_korkeakoulussa_paastakseen_kortistoon/7235594

 

Euro ei pysy pystyssä ilman säätelyä ja diktatuuria, säätelytaloutta. Euro on keinotekoinen ja sairas. Kollektiivinen Euro on eurososialismia * tai rosvoustaloutta. Nyt systeemissä sosialisoidaan kansoille tappiot, mutta voitot jää pankeille ja sijoittajille. Euron kautta ja tuilla raha, valta ja omaisuus siirretään sijoittajille ja pankeille. Ja myös lobbareille.

Euro on tärkeä elementti EU-sosialistisessa järjestelmässä. Ja siinä on epäkohtia. Esimerkiksi lobbaamisen takia.

Nyt EU-sosialismissa, säätelytaloudessa  jatketaan pääomien siirtoa veroilla ja maksuilla pois kansalta. Suomessa ostovoima on jo ajettu alas ja aiheutettu paikallinen lama, joka sopii ekoihmiskokeiluihin ja kulutuksen vähentämiseen.  Ideaan sopii nykyinen Euroopan suurin julkinen talous ja säätely ja EU-keskusjohto.

Kokoomushallituksen olisi tarkasti mietittävä miten se haluaa jatkaa. Eli nykyisen omituisen Suomen kansallisen EU-sosialismin rakentamista vai markkinataloutta.

Missä säätelyä ja holhousta, siellä Kokoomus. Kaikkea ei kannata säädellä lobbareiden ja painostusryhmien ehdoilla.

Konfliktit ja julkiset debatit sopivat vallansiirtoon.

Harmittavan moni kansallinen  säätely taloudessa on Kokoomuksen käsialaa tai hyväksymää eikä ole EUsta ja ylittää EU-vaatimukset ; Jätevesilaki, kalliit energiatodistukset, sekava sokerivero, autojen sat. paikannus ja ruuhkamaksut, valmisteverojen korotukset, Vapaavuoden allekirjoittamat rakennusmääräykset n. v. 2007 ja pullotalot ja energiaa vievät ilmastointiratkaisut, ilmastomaksut ja määräykset, luonnonsuojelumääräykset, vakuutusyhtiöiden erikoisasema ja lääkärit. Uutuutena pk-yrityksine tukien kanavointi isoille säädöksellä. Yhtenä motiivina on kalastella vihreitä ääniä, jolloin lopputulemana on rankempia säädöksiä kuin edes Vihreät ovat hakeneet, esim. rakennusmääräykset. Myös kumartamalla lobbareiden ja vaalirahoittajien suuntaan on säädelty asioita.

Toinen vaihtoehto on rakentaa markkinataloutta ja olla verottamatta ja antaa markkinoiden toimia ilman säätelyä.  Nykysäätelyllä suomalaiset yritykset eivät pysty kilpailemaan. Tähän sopii myös privatisointi maksamaan lainoja pois.

Nyt myydään osaamattomasti julkiset tuottavat yritykset ja annetaan mm. kaivosoikeudet lähes ilmaiseksi pois pikarahan takia. Jopa suomalaisten kansallisomaisuudesta ikimuistoinen pohjavesien nautintaoikeus on vaarassa joutua sosialisoiduksi monopoliksi valtiolle ja myydyksi ulkomaisille sijoittajille pikarahan takia, samoin kuin vesilaitokset. Sellainen on rosvousta.

Nykyinen sekasotku, jossa on otettu sosialismista ja markkinataloudesta huonoimmat puolet, on mahdoton yhtälö ja johtaa yritystoiminnan ja julkisen talouden alasajoon ja tappioon, mikä onkin jo toteutunut tilastojen mukaan. Nykytilanne on aiheuttanut sen, ettei edes korkeasti koulutetuilla ihmisillä ole töitä tai ei kannata teettää töitä. Miljoona on alle köyhyysrajan. Koneisto on rikki. Menetetään resursseja.  On valittava joko tai. Muualla Euroopassa ollaan jo nousussa.

* EU-sosialismi on oma käsitteensä. Sosialisoidaan omaisuutta ja oikeuksia kansalta  ensin valtiolle. Sitten siirretään ne privatisoimalla ja direktiiveillä edunsaajalle, kuten sijoittajille ja lobbareiden päämiehille. Samalla suojataan säätelyllä vapaalta kilpailta. Säätelyllä painetaan lisää rahaa sijoittajille ja pankeille. Edunsaajat on mahdollista tunnistaa kassavirralla. Osa rahasta ohjautuu lopulta puoluetukiin.

Yksi havaittu ongelma on se, että varsinkin vihreät ideat pakkosyötetään jäsenvaltioihin direktiivien kautta. Ja ne hyväksytään. Säätely esim. nollaenergiataloissa on ihan eri juttu Kreikassa, Englannissa kuin Suomessa. Englannissa riittää 2-kertaiset ikkunat, Suomessa energian talteenotto ja 40-50 cm seinät ja 30 % lisää hintaa ja pullotalot. Ja Suomessa direktiiveihin lisätään ideologisesti vielä lisää ja säädetään varmuuden vuoksi kaikenkattaviksi partiopoikameiningillä määräenemmistöllä. Direktiivi Suomessa ei ole sama kuin muualla kilpailukyvyn kannalta eikä edes paperilla.

Parannusehdotuksia : (annettu ennenkin)

(moni koulutettu työllistyy konsulttiyrityksissä)
-työn alv 10 % max. kilpailukyvyn ja työn pitämiseksi Suomessa
-julkisissa hankinnoissa tutkittava voidaanko ohjata strategisia töitä Suomeen
-yrittäjiltä byrokraattien ilmaiset työt pois. Tilastoinnit ja pidätykset ja muut kuuluvat byrokraateille. Nyt saa sakot jos kuukausiraportti on edes 5 minuuttia myöhässä.
-pienille firmoille 14000 € alv vähennys, jonka yli maksetaan alv. Tai alv raja esim 65000 euroon. Voidaan myös sitoa osin tulokseen.
-pienfirmoille helpotusta työsopimuksiin.
-Mikro- ja kp-yrityksiltä ennakkovero pois. Vuoden palkan tietää vasta tilinpäätöksen aikana. Nyt pitää kristallipallolla arvioida ensi vuoden tulos, eli  myynti ja tapahtumat.
-Yli EU-direktiivien vaatimusten mukainen kansallinen säätely on purettava. Nyt on vedetty yli poliittisin perustein ja vaaditaan enemmän kuin muualla.
-tuet suunnattava kassavirralla eläviin terveisiin firmoihin ja tuotteisiin. Nyt tuetaan ideologisesti ekoaloja, joihin uppoaa tuet ja subventiot, jotka nostavat muiden veroja.

-Antakaa ihmisten tehdä töitä. Lopettakaa jarrutus ja riistoverotus.
Lisää ratkaisuja : http://jarmokanerva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174020-enemman-blogia-suomi-kuntoon

2. osa kirjoitusta http://kanerva.eu/fi/?p=408

Blogi eurosta http://kanerva.eu/fi/?p=421

 

One comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *