JK

Pyynnöstä luen Eino Leinon runon Ylermi ylpeä isäntä syntymäpäiväsankarille ja laitoin kuvitusta. Takana on pitkä tie.
Runo on osa Helga-runoja. Melkoisen voimannuttavia tarinoita kuohuvalta 1900-luvulta.


Ylermi ylpeä isäntä

ajoi temppelin ovesta,

lausui kirkon laivan alta:

“Täss’ on mies tämän sukuinen,

kadu ei tehtyä tekoa,

ei parene palkan eestä.”

Paasi seinässä pakisi,

puhui Neitsyt puusta tehty:

“Äsken sie sitä katunet,

kun on tuhkana tupasi.”


Ylermi ylpeä isäntä

kilahutti kilpehensä,

karahutti kankahalle;

näki tuhkana tupansa,

lausui hirsihiillokselta:

“Tupa uusi tehtänehe,

tupa entistä ehompi.”


Ylermi ylpeä isäntä

ajoi keskikäytävälle,

keskiristiltä kirosi:

“Täss’ on mies tämän sukuinen,

ei ole porossa polvin,

surustansa suurentuvi.”


Paasi seinässä pakisi,

sai sanat kivinen Kiesus:

“Äsken oot porossa polvin,

kun on vaimos valkeana.”


Ylermi ylpeä isäntä

murti ruoskan mursunluisen,

karahutti kankahalle;

näki vaimon valkeana,

lausui luota lautsallisen:

“Vaimo toinen tuotanehe,

vaimo entistä ehompi.”


Ylermi ylpeä isäntä

ajoi orhin alttarille,

herjasi veralta Herran:

“Täss’ on mies tämän sukuinen,

ei murehi mennehiä,

riensi myrskynä ratansa.”


Paasi seinässä pakisi,

kuva haastoi kirjokulta:

“Äsken sie sitä murehit,

kun on poikas mielipuoli.”


Ylermi ylpeä isäntä,

iski peitsen permantohon,

karahutti kankahalle;

näki poian mielipuolen,

vyöltä tapparan tapasi,

isä poikansa omansa

löi tasaksi tanterehen.

Huuti suulla huikealla:

“Poika toinen tehtänehe,

poika entistä ehompi.”


Ylermi ylpeä isäntä

ajoi orhin akkunasta

messurahvahan rakohon;

tulta tuiski orhin turpa,

valoi silmät valkeata,

enemmän ylpeän isännän,

satulassa seisovaisen.

“Täss’ on mies tämän sukuinen,

ei anele armahdusta,

itse raudalla rakasti.”


Ääni pilvistä jyrähti:

“Äsken sie sitä anelet,

kun sa tullet Tuonen maille.”


Ylermi ylpeä isäntä

tunsi lattian lahovan,

näki lieskan leimahtavan,

veti miekkansa verisen,

heitti kintahan kivehen

käden kanssa poikki lyödyn,

virkkoi vielä vierressänsä:

“Ennen kirkko kaatunevi

kuin kinnas kivestä irki!

Ennen muurit murtunevi,

kuin sormi seinästä murene!

Ennen aika tulkohonkin,

aika toinen, ankarampi,

joka ei kuololle kumarra,

ei matele Manalle mennen.”


Kannusti oritta, liekit

löi yli kultaisen kypärän.

Vielä on kivessä kinnas.

Vieritä ylös