Sotea ja sirkusta maksukykyiselle kansalle

pic

Tämä sirkus on arvokysymys. Ja äänestystulos. Rahat riittäisivät perusasioihin, kuten kouluihin, kirjastoon ja muuhun. Kuten vuodesta 1970-alkaen.

Kunnilta, esimerkiksi Espoolta, lähtee maakuntauudistuksessa noin 1/2 rahoista. Ja kunnan kiinteistöjä otetaan pois 1.1.2023 alkaen eikä saada käypää korvausta ja lainat jäävät. Osa kuluista lähtee pois.

Verorahat menevät valtiolle, joka käyttää rahoja ja toimialue on koko maailma. Siitä tulee hyvä mieli monelle. Valtio ja kunnat lainaavat lisää, kun ei raha riitä ja ne nostivat jo verot. Valtion velat nyt 187 000 milj. Sitten jaetaan valtionosuuksina Espoolle mitä on jäljellä jaettavana ja on neuvoteltu.

Julkisesti perustellaan, että lainaraha on ilmaista, voi tehdä lainaa lisää, eikä huomioida kuka maksaa takaisin. Edes tuloverojen kaksinkertaistaminen ei enää riitä kuluihin. Sitä voi pohtia kehen luottaa.

Puoluedemokratia on tuonut yhteisen kassan käyttötarkoituksia ja taakkoja lisää kansalle. Sillä rahalla monet päättäjät ja projektit näyttävät paremmalta.

Seuraavaksi maksetaan lisää hiilimaksuja energiasta muualle, kalliimmat julkiset sähköautot, lisää raiteita, panostetaan tarinoihin. Tulee lisää vuokrakerrostaloja, kunnan taloja ja palvelunkäyttäjiä ja kuluja. Väestölisäys tulee 98% ulkomailta ja laskee keski-ikää, muttei ole korjannut rahan määrää ylös. Samaan aikaan kansa eläköityy ja tulee työttömiä ja pätkätöitä lisää yksityispuolelle. Julkinen puoli pyörii vaikka velaksi ja on varmempi. Suomen talouskasvu on jäänyt muiden jalkoihin vuosikymmeniksi ja on menetetty se aika. Elintason on pakko laskea.

Samaan aikaan johto kertoo satuja rikkaasta kansasta, jolta voi ottaa lisää – ja hyvistä palveluista.
Ja miten me kaikki ollaan edellä kävelijöitä ja sankareita!

OSA 2

Peruspalveluita on pakko priorisoida ja välttää ylimääräisiä taakkoja. Moni taakka tulee puolueiden päätösten takia ja ylempää. Toistaiseksi Suomessa ja Espoossa on ajettu suurta muutosta tuetuksi vuokra-asuntoalueeksi eikä kantokyky, tulot ole kasvaneet, mutta menot ovat. Yltiövihreää politiikkaa on ajettu taloudesta välittämättä ja hehkutettu imaginääristä edelläkävijyyttä, vaikka tiedetään negatiivinen vaikutus kilpailukyvylle. Kasvua on ollut negatiivisissa asioissa. Tarinataloutta ei voi syödä eikä ne muutu rahaksi.

Toistaiseksi PS on kertonut faktat muutaman vuoden etukäteen ja muut ovat sitten massan hitauden takia törmänneet reaalimaailmassa faktoihin. Kreikan lainoista alkaen. Yhteistyöhön tarvittaisiin, että kaikkien mielipiteitä kunnioitetaan, eikä vain omia tarinoita ja fantasioita. Aluksi voisi pysyä asiassa ja kunnioittaa olla menemättä henkilökohtaisuuksiin. Nykytarinatalous eivät kanna edes korkeasuhdanteessa, eikä sitä tule, koska kilpailukyky on leikattu kuluilla.

1.1.2023 törmätään PS:n esittämiin tosiasioihin, kun rahoitus romahtaa kunnissa, eikä taloutta ole saatu kuntoon ja ajetaan kiihdyttämällä kuluja 50 % monttuun. Jolloin puhutaan lainasta ja veronkorotuksista.

PS. Tämä oli vain vastaukseni kysymykseen, miksi kouluissa ja kunnissa pelätään nyt isoja leikkauksia.
Ja vastaus mitä on ne vaalikoneiden epämääräiset ’arvokysymykset’, eikä pysytä asiassa. Todellisuus on liian noloa, että naurattaa.

Jaa linkki / share link
Scroll to Top