Solidaarisuus ymmärretään tarkoituksella Suomessa väärin. Se ei ole solidaarista, että suomalaiset perheet saavat tehdä 2-4 työtä, 6 päivää viikossa töitä, maksaa veroja yli optimin, jotta EU:n eteläosiin viedään suomalaisten rahoja ja otetaan takauksia, jotta saadaan muille perheille 4 päiväiset työviikot, toinen käy töissä ja ilmaiset eläkkeet, eikä itse makseta veroja. Siis kuten Espanjassa ja Italiassa suunnitellaan ja Ranska aja Saksa saavat rahansa pois. Sitä kutsutaan mielivallaksi.  Kansa on sitä varten, että se maksaa johdon sankaritarinat, pluspisteet ja tarinat. Paras tarina voittaa. Solidaarisuus on keino perustella itselle huonoa asiaa jollain tunteenomaisella. Suomi voisi hoitaa omat asiansa ja voi auttaa itseään, ellei se olisi lahjoittanut niin paljoa rahaa pois. Suomi lahjoittelee nyt velkarahaa ja ottaa vastuita, mitä ei talousjärjellä voi selittää.

EU ei ole puolustusliitto, ja sellaisessakin Suomi olisi harkitty tappio. Silloin Suomi olisi rauniokasa sopivassa paikassa idän ja lännen välissä, ennen kuin EU:ssa saisi päätöksiä aikaan.

Kun mielivaltaa harrastetaan lainsäädännöllä ja systemaattisesti kutsutaan sitä tyranniaksi. Tyrannian takana voi olla sitten luopioita, oman yhteisönsä pettureita, jotka antavat oikeuden tehdä asioita niin.  Porkkana on yksi tapa hallita.

Ja näitä köyhiä on aina ollut Suomessa, jolloin ulkopuolinen valta on voinut ohjata helposti ja halvalla maksamalla johdolle. Sitä ei kutsuta korruptioksi tai lahjukseksi, jos koplaamisia ei voida osoittaa, varsinkin sankaritarinoissa. Esimerkiksi EU-työpaikkaa tai pääjohtajan paikkaa tai töitä ei lueta, jos puolue on saanut etua eikä itse, joten on turha syytellä. Sitä kutsutaan maan tavaksi.

Vihreä siirtymä tai käänne on taas puhallus ja siirtymä eräiden taskuun- aloilla, jotka toimivat vain pakottamalla ja tuilla. Muuten romunkeräys ja laivaus muihin maihin ei olisi kannattavaa ja muu kiertotalous ja olisi epäeettistä. Homma toimii ruoskalla kun pelotellaan ja juonitellaan. Muissa maissa ei olla niin tarkkoja. Kierto on siis kierto toisten taskuun ja onni on sitä, että on mukana päättämässä ja saamassa etuja ja rahaa. Voisi olla vaikka vihreitä virtuaalituulimyllyjä, jotka ostavat energiaa, saavat tukia ja myyvät kalliimmalla ja jäisi ympäristövahingot pois.

Juonittelevilla on parempi onni. Sillä saa aina palkkansa. Kiltit jäävät nuolemaan näppejään ja pääsevät taivaaseen.

EU-politiikan olemusta: Hajota ja hallitse ja aiheuta kriisejä.

Vieritä ylös