Espoon kasvu, kaavoitus ja väestömuutos

pic

Miten Espoonkin kasvu, kaavoitus ja väestönmuutosprojekti toimii ja mitä ympäristölle on tapahtunut? Kunnissa voitaisiin toimia fiksusti asiassa, mutta nyt mennään virran mukana.

Keskustelin vuokra-asuntojen kaavoituksesta ja suunnittelusta ja kunnan asuntojen jonotuksesta ja kenelle annetaan ne ensin eri puolueiden edustajien kanssa vapaalla. Vastauksena oli ympäripyöreätä, että kun ylempää on asiaa ohjattu, eikä itse voi tehdä mitään. Eli oppotukki-menetelmällä ollaan menty Espoossa ja ja asioita vain tapahtuu. Puolueet voivat vaikuttaa. Nyt rakennettu poliittisen sadun mukaan metron varjolla korkeita kerrostaloja ja tiivistä kaupunkirakennetta, kasvua, ’omistusasuntoja’ vuokraustoimintaan sijoittajille. Ilmaston ja hyvän syyllä. Toiminta nostaa palveluiden kysyntää, tuettavien määrää, joukkoliikenteen tukia ja rahan menoja. Kasvu ei ole nostanut verotuloja vastaavasti. Ja se näkyy julkisissa budjeteissa ja tilinpäätöksissä ja talouskriisinä kunnassa. Samaan aikaan on ilmiö, että veroja maksavia, työssä käyviä lähtee tiivistä kaupunkirakennetta ja autovihamielisyyttä pakoon ja hakee haluttavampia asuntoja jo muualta.

Espoon ilme ja  ympäristö on muuttunut vihreästä ja valoisesta betoniseksi ja varjoisaksi lyhyessä ajassa. Uusia väyliä ja raiteita vedetään rinnakkain viheralueiden yli.  Garden City ja aurinko ovat muisto vain. Rahatkin ja hyvinvointi ovat muisto vain kun valtio jakaa ja käyttää surutta miljardeja. Hyvyydellä jaetusta miljardista n 7-10% tulee Espoosta väkiluvun ja verojen takia.

Asiasta ja Espoon taloudesta toinen blogi.

Artikkeli lehdessä asiasta:
https://www.helsinginuutiset.fi/paakirjoitus-mielipide/3548050

Jaa linkki / share link
Scroll to Top