Kansan valta ja hallitus_2

Uudeksi hallitukseksi kaavaillaan nyt 10.12.2019 : Sanna Marin tulee pääministeriksi (sdp) ja on tehtävässä maailman nuorin. Liikenne- ja viestintäministerinä on Timo Harakka (sd.), jolla oli työministerin salkku. SDP:stä työministerin tehtävät ottaa Tuula Haatainen, eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen salkku on vahvistumassa omistajaohjauksella, ja Sirpa Paatero on palaamassa hallitukseen kuntaministerinä. Krista Kiuru jatkanee perhe- ja peruspalveluministerinä ja Ville Skinnari ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministerinä. Keskusta päätti, että puheenjohtaja Katri Kulmuni valitiin valtiovarainministeriksi. …

Kansan valta ja hallitus_2 Lue lisää »

Kansan valta ja hallitus

Suomen hallitus pyysi eroa 3.12.2019 klo 12:30. Pääministeri Rinne (sdp) jätti hallitukseneroilmoituksen presidentille. Samana päivänä klo 14:37 eduskunnan puheenjohtaja Vanhanen totesi puheessaan, että toimitusministeriö ei voi politikoida. Maassa on toimitusministeriö, ei hallitusta. Näin Suomen 102-itsenäisyyspäivänä 6.12.2019. Nyt hallitusneuvottelut ovat samojen puolueiden käsissä ja aiotaan jatkaa samalla tavalla ja samalla hallitusohjelmalla. Yhtenä selityksenä, että se on kätevää. …

Kansan valta ja hallitus Lue lisää »

pic

Autojen energia, jalat ja tietoa

Hallituksella oli 2019/11 ehdotus, että diesel-autot muutettaisiin kaasukäyttöiseksi. Tutustuin asian. Jatkan artikkelia paljon lisää myöhemmin yhteenvetona eri töistäni. https://www.talouselama.fi/uutiset/te/142a1a56-3163-489f-af51-90a7a457319f?ref=newsletter%3A03bb&utm_source=Talouselama_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Talouselama_Uutiskirje DIESEL-KAASU- KONVERSIOEnglannissa on tehty näitä. Yleensä isompiin autohin, joissa on tilaa lisätankille, vararenkaan tilalle. Kokemuksesa toimii, mutta korjauskulut nousee, eikä se kompensoi halvempaa energiaa. Ja yritykset ovat palanneet dieseliin. Oli tehty n 3-4.4 L dieselmoottoreille, vanhat Lange …

Autojen energia, jalat ja tietoa Lue lisää »

pic

Teknologia19 messut

Tutustuin 6.11.2019 Teknologia19 messuilla teknologia-alan uusimpiin virtauksiin ja tuotteisiin Messukeskuksessa Helsingissä. Pieneen tilaan oli saatu mekaniikkaa, robotiikkaa, liikkuvia vekottimia, sähkötekniikkaa ja osaamista. Oppilaitoksillakin oli osastonsa. Illalla osallistujamäärä oli aika alhainen ja pääsi liikkumaan hyvin. Mukana oli uusin huipputekninen kehitysprojektini pieni gimbaali, kahva ja Sonyn HD selfiepokkari GPS:llä ja kännykällä alle kilon systeeminä. Tässä on sitten 35 …

Teknologia19 messut Lue lisää »

Nanoyrittäminen ja järjestötoiminta

Eduskunnan pitää säätää systeemi, missä alle 1200 eur/kk tienaava voi saada palkan suoraan ja ilman sivukuluja. Tämä tarvittaisiin 3-sektorin, järjestöjen pieniin palveluihin, myyntiin, vanhusten auttamiseen ja moneen muuhun. Ihmisillä on nyt tulorekisteri, johon pitää ilmoittaa asia. Olen ajanut tätä 1200 eur/kk vero- ja byrokratiavapautta jo vuosia sitten. Tällä päästään kannusteloukoista ja saadaan maa pyörimään, vanhuksille lumi …

Nanoyrittäminen ja järjestötoiminta Lue lisää »

pic

Merkittävät projektit, kirjanpito, vaikuttavuus ja hyvä hallintotapa

Espoossa puutuin ja ehdotin virallisesti kirjanpidon ja hallinnon asiaan Tarkastuslautakunnassa eräällä tavalla. Tämä on oma mielipiteeni, eikä oli 3.osapuolen tai takastuslautakunnan kanta. Päätöksien tulisi muodostua vaikutusten arvioinnista ja laskelmista ja tavoitteista joita voi seurata. Usein jalutaan mitattavia ominaisuuksia. Julkisesti ajetaan myös isoja monialaisia poliittisia hankkeita. Usein ne on usein nimikkeellä tarina, vaikka Espoon tarina. Niiden päätöksenteko, …

Merkittävät projektit, kirjanpito, vaikuttavuus ja hyvä hallintotapa Lue lisää »

pic

Raiteeton ratikka on joustavampi ja edullisempi

Raiteettomat ratikat korvaavat raiteita. Ne antavat bussin ja ratikan edut, mutta ovat joustavia ja jopa 90 % edullisempia rakentaa ja rakeminen häiritsee vähemmän ja on paljon nopeampaa kuin raiteelliset ratkaisut. Raiteelliset ratkaisut alkoivat noin 1800-luvulla. Raiteet ovat uudessa systeemissä virtuaalisia, paikannuksen avulla ajoradassa olevia ajolinjoja. Tielinja voi olla myös täysin omansa ja aidattu ja siihen voi …

Raiteeton ratikka on joustavampi ja edullisempi Lue lisää »

pic

Päättäjiksi älykkäitä ongelmanratkaisijoita, tolkun ihmisiä

Valitkaa vaaleissa älykkäitä ongelmaratkaisijoita. Toki tunnepuoltakin ja elämänkokemusta pitää olla aikuisen oikeasti. Tuolkun ihmisiä, jotka ajavat järkevää sanankin vapautta. Yhdessä voimme korjata vielä asiat. Olen huolestunut eurooppalaisten päättäjien älykkyyden ja ongelmaratkaisukyvyn romahduksesta tai epärehellisyydestä ja tietoisesta vaaran aiheuttamisesta muille. He pakottavat muutkin toimimaan järjettömästi. Passissa ja henkilötiedoissa voi olla biometrinen tunnistus, jollainen on uusissa passeissa. Usea …

Päättäjiksi älykkäitä ongelmanratkaisijoita, tolkun ihmisiä Lue lisää »

pic

Asunnossasi on yli puolet veroa

Uusissa asunnoissa on yli puolet veroa. Sinä maksat sitä, vaikka asuisit vuokralla. Hallitus myös vaikeuttaa työvoiman liikkuvuutta ja kurjistaa kansalaisten elämää kantamalla myös korkeaa varainsiirtoveroa asunnoista. #Mielikuvitusmaailma ja tavoitteet #Päättäjät ja päätökset ilman asiantuntemusta ja faktoja #Yliverottaminen As Oy:ssä varainsiirtovero on 2% ja kun 2 vaihtaa niin 2+2=4%. OK-taloissa 4% ja vaihdossa 4+4=8%. Pikkuhiljaa muutoissa menee …

Asunnossasi on yli puolet veroa Lue lisää »

pic

Kansalaistottelemattomuus, anarkia ja yhteiset lait

Viime aikoina politiikassa on laillisuuden rajat  tulleet usein eteen. On jouduttu etsimään mm. rajoja mielenosoittamiselle, sananvapaudelle ja kansalaistottelemattomuudelle. Aluksi sanoisin, että ihmisten lainkuuliaisuus on ollut Suomen voimavara, millä on maata rakennettu ja ylläpidetty rauhallisia olosuhteita. Viikolla puhutti Vihreiden  eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennasen toiminta pysyä irti vöistä Finnairin koneessa, jottei se ei voi lähteä. Koneen perällä oli …

Kansalaistottelemattomuus, anarkia ja yhteiset lait Lue lisää »

Kiinteistöveron korotus nostaa asumiskuluja ja vuokria

Valtionvarainministeriön tutkija ja uutiset  väitti, ettei kiinteistöveron korotus nosta asumisen hintaa. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/254446-finanssineuvos-elina-pylkkanen-vahvistaa-puoluesihteeri-tuomas-tiaisen-huomion Kiinteistöveronnosto ei nosta vuokria- uutinen https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/232980-tutkija-tuukka-saarimaa-kumoaa-sitkean-kasityksen-kiinteistovero-ei-nosta-vuokria                       Mutta niissä on ajatusvirhe. Se on, että asuntoa myydessä ja ostettaessa se olisi halvempi veron takia. Mutta kun se asunto on jo ostettu. Niin sinä asuminen tulee …

Kiinteistöveron korotus nostaa asumiskuluja ja vuokria Lue lisää »

Trump-Putin -huippukokous Helsinki 2018

USA-Venäjä tapaaminen 2018/7:                       Trumpin tärkein sanoma oli, että me kaikki ollaan oltu typeriä. Ja nyt ollaan kavereita ja jutellaan ja tehdään yhteistyötä. Ja sivuutetaan nuo salaliittoteoriat ja ininät ja aletaan oikeisiin töihin. Tärkein edistysaskel kylmässä sodassa rauhaan päin ikinä. Trump toimii hyvin käytännönläheisesti. Ja hakee …

Trump-Putin -huippukokous Helsinki 2018 Lue lisää »

Tapiolan kahluuallas – tehty

Olen lukenut niin paljon Tapiolan kahluualtaasta, etten jaksa enää lukea. DInä piirrän nopeammin ehdotuksen, jota saa parannella. Vaikka sitten suunnittelukilpailuna ja brain stromina. Tapiolan uimahallin ympärillä tuntuu aika kulkevan tosi hitaasti.Update 2019.11 Tuo projekti toteutettiin lähes noin. Kontti on tuossa. Altaaseen ei tullut suhkulähteitä.  Viereiseen Keskusaltaaseen saatiin uudet, entisiä pienemmän suihkulähteet, joita jopa käytettin kesällä. En …

Tapiolan kahluuallas – tehty Lue lisää »

pic

Tietoa Sotesta ja maakuntauudistuksesta

Kerään tänne tietoa ja linkkejä hyviin sotesta ja maakuntauudistukseen liittyvistä uutisista ja selvityksistä. Asia on iso, eikä kannata samaa kirjoittaa tänne : http://vnk.fi/documents/10616/3934867/Sote-+ja+maakuntauudistuksen+valmistelu+ja+toteutus/c5b6322e-50a7-4400-8492-c8f2234d1e93 http://omamaakunta.fi   KRITIIKKIÄ ” -Kapitaatiomaksulla tarkoitetaan sitä rahamäärää, jonka maakunta maksaa sote-keskukselle ja suunhoidon yksikölle kustakin niiden asiakkaaksi listautuneesta henkilöstä. Nykyjärjestelmässä julkisia kustannuksia on syntynyt vain, jos henkilö on käyttänyt julkisia palveluja. – …

Tietoa Sotesta ja maakuntauudistuksesta Lue lisää »

pic

Espoon taloudesta – suuret projektit – maakuntauudistus

Espoon suurin juttu on edelleen metro, jolla on valtava vaikutus nyt ja tulevaisuudessa, koska se maksaa jatkuvasti lisää kuluina. Historiasta on syytä oppia. Kokonaishinta on samalla tasalla muiden metrojen kanssa. Eli kaikki tämä on ollut laskettavissa ja ennustettavissa. Espoo on velkaantunut 10 v Suomen 2 rikkaimmasta velkaisimmaksi kunnaksi konsernina omilla päätöksillä, eksponentiaalisesti. Ennusteissa vielä vaalikausien yli. …

Espoon taloudesta – suuret projektit – maakuntauudistus Lue lisää »

Windows 10 Unitilaan työpöydältä ikonilla

Windowsiin ei ole saatu kuvaketta työpöydälle, mistä saa PCn nukkumaan tai hibernate-tilaan. Alhaalla on ohje, jolla Windos10-koneen saa unitilaan. Pikku muuutoksella sen saa hibernate tilaan, esim laptopissa. Hibernate on tila, jossa koneen RAMista siirretään tiedot kovalevylle ja laite menee erittäin vähän virtaa käyttävään tilaan. Sen  haittana on hitaampi toiminta kun kaikki tallennetaan levylle. Ensin pöytäkoneessa täytyy …

Windows 10 Unitilaan työpöydältä ikonilla Lue lisää »

pic

Voi hyvää päivää!

Tänään kuulemma hallitus piti hätäkokouksen ja keksi miten budjetin asiat hoidataan ilman velkarahaa. Veroja voidaan jopa alentaa, eikä tarvita jatkossakaan lisäbudjettia.           Poliittisten nimitysten, kuten hallituksen ja eduskunnan jäsenten palkkaus sidottiin omiin vaalilupauksiin onnistumisprosentin mukaan. Hallitus päätti, että Suomeen jatkossa otetaan ihmisiä, jotka kantavat omat kulunsa ja tuovat hyvinvointia pisteytysjärjestelmän avulla. “Houkutellaan …

Voi hyvää päivää! Lue lisää »

pic

METRO, osa 2 ( Meidän Tarinamme)

Alkanut metro on ollut ongelmallinen. Valtaosalle matka-ajat ovat kasvaneet. Espoon valtuustossa ja osissa on yritetty keksiä parannuksia asiaan. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005536486.html Metron ongelmat kerrottiin/tiedettiin jo etukäteen ja totta kai suunnittelijat simuloivat matka-ajat , vaihdot ja muut. Uusi asia lienee, että Espoon kiinteistöt menettivät arvoaan, koska kulkeminen hidastui. Ja firmat muuttavat metron lähelle ja vanhat tilat jää tyhjiksi, eikä …

METRO, osa 2 ( Meidän Tarinamme) Lue lisää »

Laura Huhtasaaren plagiointisyyte median paisuttamana

Liberaalipuolueen  opiskelija ja puoluesihteri blogasi, että Laura Huhtasaaren gradussa olisi virhe ja se olisi plagioitu. Tästä oikaisu täällä. Vaaleissa käytetään taas kovin alatyylisiä keinoja.  Yliopisto aikoo tutkia asiaa sitten vaalien jälkeen. Nyt jätetään epäilys päälle. Alustavasti ylioisiston laitokselta on otettu kantaa, alla. Asia kohdistuu erityisesti yliopiston gradun tarkastajiin. Laura Huhtasaaren gradu ei ollut viallinen ja se …

Laura Huhtasaaren plagiointisyyte median paisuttamana Lue lisää »

pic

METRO, osa 1, Meidän vi(r)allinen Tarinamme, Espoo

  METRO Metropäätökset tehtiin ilman oikeaa tietoa, intuitiivisesti. Myöhemmin annetut tiedot ovat tarkoitushakuisesti vääriksi, esimerkiksi rahoitus oli alimitoitettu ja luultiin saatavan kaavoituksella maksettua hanke ja sen aiheuttamat kulut ja kansalaisten kärsimykset. Homma ei ollut omistajan hanskassa ja pomo vastannut. Poliitikot ei ole parhaita pomoja. Meidän Tarinamme on korvannut strategiset visiot ja loogisen ajattelun ja siinä on …

METRO, osa 1, Meidän vi(r)allinen Tarinamme, Espoo Lue lisää »

pic

Presidentinvaali 28.01.2018

                        Äänestyspaikat ja lisätietoja on www.vaalit.fi Olen presidentinvaaleissa 2018 vaalilautakunnan varapuheenjohtaja. Aloitin 8.1.2018 Espoon Perussuomalaisten hallituksen jäsenenä.  

Slush 2017

Vierailin Slush 2017 tapahtumassa perjantaina 1.12.2017. Tungos oli kova ja nuorehkoja ihmisiä parveili käytävillä. Messuhallin täytti pimeys ja tungos, jossa voimakkaat valokeilat lleikkasivat viiltoja ilmassa leijuvaan savuun. Näistä tulevaisuuden pilvistä kansakunnat yrittävät löytää uusia innovaatioita loputtomaan uusien tuotteiden tarpeeseensa. On ilmeistä, että Sluhshillä on tarkoitus stimuloida neuroverkkoja enemmän.  Kuin toteuttaa liiketoimintaa. Ajatus on verkottuminen ja tietoisuuksien …

Slush 2017 Lue lisää »

pic

EU, valta ja raha – ja historia

Marx ja Lenin mietti miten saisi pöllittyä vallan kuninkailta itselleen. Tarvittiin mukaan haitallisia, räyhähenkisiä idiootteja, jotka uskoo kaiken ja pakottaa muutkin kun saavat vähän valtaa ja arvostusta. Kuin puritaanit. Politiikotkin valjastettiin. Tarvittiin sekasortoa vallan kaappaukseen. Propagandalla vääristellän ja ohjataan massoja, myös vaaleissa. Mediakin on mukana ja valtaa ohjaavat omistaa ne tässä ‘kauppakompanjassa’, löyhässä allienssissa, jossa mukana …

EU, valta ja raha – ja historia Lue lisää »

pic

EU-kauppakomppanja

Päädyin siihen, että Eussa vallan on kaapannut vanha ja voimakas EUn kauppakomppanja [1] ja erilaiset paikallisetkin kauppakomppanjat. Siihen kuuluu pankit, poliitikot, eläkevakuutusorganisaatioita,  sijoitajia , se hallitsee ja omistaa mediaa ja suuryhtiöitä. Ensin käsite oli eurososialismi, mutta oikeastaan euro on korporativismin työkalu. Tekijöiden motiivina on menestyä ja saada rahaa ja valtaa. Ensin pitää asiat sosialisoida, jotta valtiot …

EU-kauppakomppanja Lue lisää »

pic

UV alias ST loikkaus oli juonittelua ja salaliitto

Kirjoitan yhteenvetoa PS jakaantumisesta.Soinin ja Elon ryhmän jakaantuminen oli suunniteltu, laskelmoitu kauan etukäteen. Asiaa oli neuvoteltu salassa (viite is-artikkeli)  myös Keskustan ja Kokoomuksen johdon kanssa ja sovittu asiat. Asia oli jo sovittuna pääosin puoluekokouksen alkaessa. Edustajat käytännössä ostettiin ulos lupaamalla hyviä asioita. Tästä tuli lähtevän Timo Soinin ryhmän ja Perussuomalaisten avoero ja pesänselvitys. Osa edustajista  siirtyi …

UV alias ST loikkaus oli juonittelua ja salaliitto Lue lisää »

pic

Poliittinen myrsky hiekkalaatikossa

Update : Tämä kaikki osoittautui oikeaksi. Tämä oli Suomen historian omituisimpia juonitteluja, näytelmä ja ryhmän loikkaus. Arvokeskustelu oli ihan sivuseikka. http://kanerva.eu/fi/?p=1773 Saapas näkee mahtuuko Suomen politiikkaan ja hallitukseen uusi antipopulistinen puolueen puheenjohtaja, joka vieläpä kantaa oikeistolaisiakin ajatuselementtejä. Hänen haitakseen lasketaan itsenäistä ajattelua, median ja eliitin mielipiteiden sivuuttamista ja käytännön asioiden ja faktojen huomioonottamista, eli pragmaattisuutta. Suomen …

Poliittinen myrsky hiekkalaatikossa Lue lisää »

pic

Suomalaisuus – mitä se on ?

Suomalaisuus on ne, jotka kuuluvat ryhmään ja työskentelevät sen hyväksi. Hyvä me! Se on verkostoitunutta kulttuuria ja osaamista, interaktiota muiden kanssa. Suomen alueella on ollut pitkään oma kielensä, paljon pidempään kuin ruotsia on puhuttu. Suomen alueen valtaanotto on kehittänyt, mutta myös jarruttanut suomenkieltä ja sivistystä, esim. johdon sensuurin takia ja ettei ollut suomenkielistä korkeaa opetusta välillä …

Suomalaisuus – mitä se on ? Lue lisää »

v

Terrori-iskuja viikolla ja ongelmanratkaisua

Hyvää, mustapartainen mies sanoi, päivää, pölli kuorma-auton, jumala ja valtakuntamme on suuri, ja kaasutti kuorma-autolla kavereiden avustuksella Tukholmassa liikenne-esteiden läpi ihmisten yli. Rysäytti räjähteillä tankatulla tankilla isoon tavarataloon ja auto syttyi palamaan. Oli 7.4.2017 perjantai iltapäivä ja ruuhka nousussa. Hallituksen mielestä oli kyseessä ihan tavanomainen terroriteko, ei pelkoa. Nyt tätä selitellään ja yritetään kalastella ääniä TVssä. …

Terrori-iskuja viikolla ja ongelmanratkaisua Lue lisää »

Haista home – ja muita kouluja

YKSINKERTAINEN ELÄMÄ Yksinkertainen elämä on kivaa. Kun on rahaa voi rakentaa kouluja. Kun on tahtotilaa niin sellainen syntyy 2 vuodessa. Nykyaikaisilla CAD-systeemeillä on nopea suunnitella koulut ja kaavat ja muutokset. Kiireessä projektin saa alle vuodessa läpi. Varsinkin kun rakennuttajana on kaupunki, joka myös kaavoittaa ja päättää asioista. Yksinkertaisen koulun saa 1/3 hintaan kuin  arkkitehtikilpailun mukaisen ja …

Haista home – ja muita kouluja Lue lisää »

pic

Hyvää aprrillia!

YÖKS: -Perussuomalaisten ei pitäisi huolehtia Suomen kansasta ja omistamme, ajaa Suomen etuja maailmalla, nostaa elintasoa ja hyvinvointia. Pitää ajatella globaalisti, ilman rajoja! -Elintaso aiheuttaa kulutusta. Historiassa kulutus ja päästöt oli vähäisempää.  Ihmiset ovat tehottomampia kuluttamaan kun arkea haitataan sopivasti. -Joukkoliikenne vie suuren osan mahdollisuuksista kuluttaa ja pyörittää sivilisaatiota. Näin lasketaan kulutusta. Raideliikennettä kehittämällä saamme varmistettua jäykän …

Hyvää aprrillia! Lue lisää »

pic

Sote, kunnat ja suomalaiset yritykset

Tein kannanoton sotesta, mitä pitäisi huomioida yritysten ja kansantalouden puolesta. Tämä kannaotto hyväksyttiin myös PerusYrittäjät Ryn kannannotoksi 29.1.2017. Kaikkia pitää kiittää ryhmätyöstä mm. alkuperäisen rungon tekijää, PerusYrittäjiä, haastateltuja, hammaslääkäriä, hoitajaa, taksikuskeja, ekonomia ym.   Teksti on alla : ” Tulevassa sote-uudistuksessa pitää huomioida yritystoiminta, erityisesti paikalliset pienyrittäjät. Ratkaisussa pitää antaa tarjousmahdollisuuksia tasapuolisesti, myös lähitoimittajalle, paikallisille pienyrityksille. Tällöin …

Sote, kunnat ja suomalaiset yritykset Lue lisää »

pic

Vaalisivuni – Kuntavaalit 2017

Vuoden kuntavaalit 2021 vaalisivuni on etusivulla https://kanerva.eu/fi/ Vaalitulokseni ja analyysi on tuolla (85) : https://kanerva.eu/fi/?p=1716 Vaalimainokseni, nro 550, on klikattavissa  tässä_pdf.  Ja png-kuvana täällä.  Alla on teemoja. Tällä sivustolla on paljon blogi-kirjoituksia, videoita ja kuvia, mielipiteitä ja ehdotuksia. Vaalivideoni 3,5 minuuttia tiivistettynä Jarmo_Kanerva_KVaali2017_Video Perussuomalaisten vaalisivuni on täällä Perussuomalaisten kädenjäljet, jo tehdyt asiat  Suomessa ja Espoossa  on …

Vaalisivuni – Kuntavaalit 2017 Lue lisää »

pic

Hurmos ja itsekkään politiikan aika

Olen yrittänyt logiikalla ymmärtää EU:n ja Suomen politiikkaa. Olen etsinyt viitteitä myrkkyjen vaikutuksista päättäjiin. Se on ollut väärä tulokulma.           HURMOKSELLISUUDEN AIKA Suomea ja EU:ta  johdetaan hurmoksella. Siksi asioissa ei ole järkeä eikä logiikkaa. Asioita tehdään, koska halutaan noudattaa loogiseesti omaksuttua ideologiaa, asiaa tai uskontoa sokeasti.  Tiede ja osaaminen sivuutetaan. Demokratian sijasta …

Hurmos ja itsekkään politiikan aika Lue lisää »

pic

Maksettu media on erokielteinen Brexit :ssä

1. Maksetussa mediassa ei ollut ensimmäistäkään positiivista kannaottoa Brexitistä. Sen mukaan on vain haittoja. Kannanotot tuntuivat mielikuvamainonnalta. -Otos Yle, HS, maakuntien lehtiä. Yleensä joka asiassa on positiivisia ja negatiivisia asioita. -Jos halutaan parannuksia ja uudistuksia pitää vanhoja kahleita ja sitoumuksia purkaa. -Jos halutaan jotain aivan uutta, pitää vanha purkaa kokonaan. -EU ero purkaa yli 44 500 …

Maksettu media on erokielteinen Brexit :ssä Lue lisää »

pic

Kehitysavusta ja kehitysmaista

Suomen kehitysapu pitää ohjata ja sitoa haluttuun toimintaan. Kehitysmaissa pitää muuttaa kulttuuria ja uskontoa, jotka aiheuttavat kehitysmaatilanteen ja väestön ylikasvun. Uskomukset pitää korvata tieteillä ja nostaa sivilisaation tasoa koulutuksella ja järkevällä tekemisellä. Rahan lappaaminen vapaasti vallassa oleville, jotka ovat ongelman takana, pitää vallalla ja vääristää ongelmaa. Suuri osa kehitysavusta [1] katoaa jonnekin tuntemattomaan. Käytännössä se näkyy …

Kehitysavusta ja kehitysmaista Lue lisää »

pic

Onko kolmikanta nykyaikaa ?

Kolmikanta-neuvotteluista puuttuu kolme tärkeää osapuolta. Liittoihin kuulumattomat, joita on paljon. Monilla aloilla enemistö, eikä monet nuoret kuulu järjestöihin. Ja työttömät ja töitä hakevat. Ja pienyrittäjät, eli 90 % yrityksistä. Ammattiyhdistykset ovat vapaaehtoisia, eikä ne edusta niihin kuulumattomia. Moni kuulumaton kuuluu muuhun työttömyyskassaan, mikä oli ennen ay-liikkeen monopoli ja vetoapu. Yksi oikeudellinen ongelma on, ettei länsimaisessa järjestelmässä …

Onko kolmikanta nykyaikaa ? Lue lisää »

pic

FIXIT ratkaisu Suomelle ?

avaus : FIXIT ratkaisu Suomelle euroon ja EU:n ? Fixaako se ? FIXIT on siis FInland’s exit. FIX IT. Suomen suurin energia ja draivi menee taistella EU:n ja euron aiheuttamia ongelmia vastaan. Pitäisi olla mahdollisuuksia kehittää uutta ja parantaa asioita, eikä taistella perusongelmien kanssa. EU ei ole 10 vuodessa pystynyt ratkaisemaan ongelmia, eikä pysty jatkossakaan. Hullu …

FIXIT ratkaisu Suomelle ? Lue lisää »

pic

Mitähän ulkolaiset meistä oikein ajattelee *

BBC:n uutisessa epäillään Suomea Euroopan sairaaksi mieheksi. 24.2.2016 päiv. 29 pv. Kun hoidetaan omat asiat päin seiniä? Ja ollaan aina ensimmäisenä esimerkinä muille uhrautumassa. ja maksamassa ja ottamassa taakkaa. On saatu päästömaksuja, maahantulijoita, maksuja ja sitoumuksia. Ja on sitouduttu enemmään kuin on edes vaadittu direktiiveissä ja muualla. Teollisuuttakin on karkoitettu koska se päästelee. Samalla on historiallinen …

Mitähän ulkolaiset meistä oikein ajattelee * Lue lisää »

pic

Suomea kehitysmaalaistetaan Osa 1. Maahanmuutto

Päivitys 2017-03-13 Mitä jokaisen pitäisi tietää maahanmuuttokeskustelusta. Jaska kirkoitti niin hyvän tietopaketin, että laitoin linkin. Samaa mieltä. Faktoja ilman hurmosta. Päivitys 2017-03 Irakin pääministeri kutsuu kansalaiset takaisin kotiin. Peace – No war anymore. Onneksi moni maa muuttuu normaaliksi uskon ja vallan sodan jälkeen. Heilläkin on tulevaisuus rakennettavana. Äidit ja lapset odottavat. 2016-02 : Valtionvarainministeri Stubb sanoi …

Suomea kehitysmaalaistetaan Osa 1. Maahanmuutto Lue lisää »

pic

Suomi nousuun osa 3.

SUOMÍ NOUSUUN OSA 3. Talous pitää laittaa kuntoon. Alla tehtäviä : RATKAISUJA TYÖLLISYYDEN JA TALOUDEN PARANTAMISEKSI 1. SUOMALAISEN TYÖN ARVONLISÄPROSENTIN OPTIMOINTI +5 000 miljoonan vaikutus. Suomalaisen työn verotus on alennettava 10 %iin. Voidaan kilpailla ulkomaiden yritysten kanssa eikä elvytys valu Viroon em. Kilpailutus pitää kohdentaa paremmin kotimarkkinoille vaikka kriteereillä. Saadaan töitä ja elintasoa ja raha liikkuu. …

Suomi nousuun osa 3. Lue lisää »

pic

Tuet eivät kuulu koko planeetalle

1. Suomen sosiaaliturva ei kuulu koko planeetalle ja kaikille sen asukkaille. Suomalaiset ovat maksaneet yhteiseen yhteisön kassaan rahaa ja sieltä jaetaan pahoina päivinä ja niille, jotka ovat omaa syyttään huonomassa tilanteessa. Se on kansakunnan moraalinen velvollisuus. Suomen laissa ei ole listattu kaikkien maailman kansalaisten etuja, oikeuksia ja velvollisuuksia.[5] Sana ‘kaikki’ ja ‘ihmiset’ ei tarkoita heitä vaan …

Tuet eivät kuulu koko planeetalle Lue lisää »

pic

Kulttuurivallankumous Euroopassa

Olen nimennyt nykyajan ilmiön kulttuurivallankumoukseksi. ( Tätä tarkennetaan palautteilla) Vuosia olen miettinyt, mikä tämä ilmiö on. Eräille ideologioille on annettu korkeampi prioriteetti ja veto-oikeus. Kysyin lainoppineelta, eikä laista löydy perusteita. Esimerkiksi miten luonnonsuojelu tai kulttuuriasiat ja uskontoasiat  menee omistus- ja hallintaoikeuden ja sananvapauden edelle. Se on vaan käytäntö. Eli nykykulttuuri. Mutta tämä on vain osa. Pitää …

Kulttuurivallankumous Euroopassa Lue lisää »

pic

Minulla on unelma Suomesta,

Minulla on unelma Suomesta, Jossa kansalaiset uskaltavat mennä ulos milloin tahansa mihin tahansa. Ei tarvitsisi pelätä tulevansa pahoinpidellyksi, käytetyksi, ryöstetyksi tai kaapatuksi. Naiset voisivat kävellä ulkona ihan vapaasti missä vaatteissa ja huoliteltuna kuin haluaa. Lapset voisivat mennä pihalle leikkimään vapaasti. Niin kuin minun lapsuudessani oli. Silloin leikkikenttä oli kilometrien kokoinen ja kasvoi planeetaksi. Ulko-ovea ei tarvinnut …

Minulla on unelma Suomesta, Lue lisää »

pic

Aurinkoenergiasta ja -kennoista

  Mittasin juuri 15 W aurinkokennon kennon ulkona tavallisena kuurosateisena kesäpäivänä. Tarvitsen tietoa aurinkokennon suuntaamiseksi ja tehon määritykseksi latausjärjestelmään. MITTAUS Paras ilmansuunta oli 195 astetta, kallistus 45 astetta vaakatasosta. Ulostulo  18 V 47 mA = 0,85 W. (Virta Imax on mitattu Vout= 0 V. Jännite Uout kun I=0. ) Eli saatu  5,7 % ilmoitetusta huipputehosta. Sunwind …

Aurinkoenergiasta ja -kennoista Lue lisää »

pic

Raha on uhkapeliä

Voiko raha ja yhteiskunta perustua lotto-arvontaan ja veikkaukseen ? Jotenkin tuntuu maailman usko rahaan menneen. Ja rahahan on vain uskon kysymys. 98 % rahasta on vakuudetonta. Takana on vain uskottavuus, kauniit pankkien pääkonttorit. Nyt Suomessa pankit eivät halua rahatalletuksia vaan pyytävät kuluista maksuja, koska korko on jopa negatiivinen. Eli pankit eivät halua edelleen lainata talletuksia, mikä …

Raha on uhkapeliä Lue lisää »

pic

Aletaan tehdä töitä. Lopetetaan järjetön säätäminen

Suomi on säätämisen, byrokratian ja maan tavan helvetti. Säätelyä pitäisi alkaa purkamaan ja miettimään kokonaisuuksia. Heti kun alkaa tehdä jotain, törmää säätelyyn, miksi ei voi tehdä. On paljon asioita, joita kansalaiset tekivät vuosisatoja. Nyt pitää olla anottu lupa, muodollinen pätevyys, kortti tehdä. Jos pääsee tekemään jotain, pitää raportoida ja todennäköisesti tehdä raporteista byrokraateille yhteenveto. Uskon, että …

Aletaan tehdä töitä. Lopetetaan järjetön säätäminen Lue lisää »

pic

Tiedon suomettuminen

Suomi ei ole rehellinen ja reilu. Myytti siitä on kaatunut. Kansallinen propaganda on maailmankuulua suomettumista, finnlandisierung (saksal.) ,finlandization (engl.). Kansallisella propagandalla on pitkä kulttuurihistoria mm. kylmän sodan ajasta. Asia kuuluu Suomi brändiin. Siitä on ollut haittaa mm. YK:ssa ja EU:ssa. Tämä selittää, miksi moni julkinen asia tuntuu epäloogiselta ja valehtelulta. Suomen kansa on jo niin turtunut …

Tiedon suomettuminen Lue lisää »

pic

Kykyhallituksien toimintakertomuksia viime kausilta

.         HISTORIAN TAUSTAA 1994 -> Keskusta, SDP ja Kokomus ajoi Suomen EU:öön ja euroon. Äänestyksessä painoitettiin, ettei äänestetä eurosta. Myöhemmin devalvoitiin ja siirryttiin euroon salassa. Joku ministeri vuosi etukäteen euron kertoimen. https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=7FYpbCPJNy4 Merkittäviä tapauksia viimehallituksien toimista. Artikkeli on työn alla ja pyritään saattamaan time lineksi. Merkittävä velkaantuminen ja valtion kulutus alkoi 2000-luvulla …

Kykyhallituksien toimintakertomuksia viime kausilta Lue lisää »

pic

Energiaratkaisuja

YLEISTÄ JA TAUSTAA Abstract : Energiapolitiikasta, vaatimuksista ja tietoa energialähteista ja toteutuksista. Tuuli-, aurinko-, atomi-,bio-, maalämpöenergiasta. Halvan energian pitää olla valtion erityisessä suojelussa. Suomen heikkous on suuri energian tarve johtuen kylmyydestä, hajanaisuudesta ja energiavaltaisesta teollisuudesta.  On myös huomattu yhteys energian käytön ja elintason välillä. Kallilla energialla asuminen ja liikkuminen on kalllista. Molemmat ovat perustarpeita. Suomen kilpailukyky …

Energiaratkaisuja Lue lisää »

pic

Työttömyys ja keinoja

Olen pitkään ajanut PS:ssä mallia, jossa maksetaan 1200 €/kk verovapaasti. Sillä säästeään byrokratia, joka syö sen 1200 euroa. Ja poistetaan kannustinloukut. Voidaan myös muuttaa se asiaksi, josta työantajat eivät joudu maksamaan sivukuluja. Asialla säästetaan sosiaalikulut, työttömyysmaksuissa ja koulutuksessa. Ihmiset pitävät ammattitaitonsa. Asia vähentää harmaata taloutta. Suomalaisen työn alv saisi olla enintään 10 % toistaiseksi. Nyt PS …

Työttömyys ja keinoja Lue lisää »

Scroll to Top