pic

Suomen onnellisin maa

Suomi on maailman onnellisin maa. Kansalaiset kokevat hyvinvoinnin eri tavalla. Suomessa todellisuuskin on parodiaa naurattavampaa. Onnellisuuden totuus piilee siinä keneltä kysytään ja mitä; Suomen lupaavimmilta politiikoilta, virkamiehiltä vai keltä? Ollaan myös somettelun, isottelun ja fanaattisen propagandan, eli “taktisen totuuden” maailmanmestareita. Kokousseremoniaankin kuuluu kahvi ja mahtailu. Monessa paikassa käytetään kertomuksia, tarinoita ja uskomuksia, vaikka ne eivät ole …

Suomen onnellisin maa Lue lisää »

pic

2000-luvun energiasodat

Viimeaikaiset sodat tuntuvat olevan 2000-luvun energiasotia. Kaasuputkea ja öljyä ja kaasua. Nyt keksin Venäjän Ukrainan läpi menevän kaasuputken. Nordsteam2 on toinen putki. Syyriassa, Irakissa, Iranissa, Libya ja Golanilla. Öljytuotantoa on myös Egyptillä, Algerialla ja Nigerialla OPECin ulkopuolella ja suuruusjärjestyksessä. Opecin suurin tuottaja on saudit. Sitten Irak, mistä matkustaa paljon ihmisiä Eurooppaan. Köyhä Afganistan on maakaasun ja …

2000-luvun energiasodat Lue lisää »

pic

Aluevaalit ja sote-uudistus

Aluevaalit pidetään 23.1.2022. Ennakkoäänestys on 12-18.1.2022. Hyvinvointialueen valtuusto alkaa toimimaan 1.3.2022 ja alue alkaa hoitamaan lakisääteisiä tehtäviä 1.1.2023.Vaaleissa valitaan mm. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuutetut ja varavaltuutetut alueen valtuustoon. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue muodostuu Uudenmaan maakuntaan kuuluvista Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin kunnista. Kuvaa klikkaamalla pääsee Maamittauslaitoksen karttapalveluun.Alue on kooltaan 120 x 80 km. …

Aluevaalit ja sote-uudistus Lue lisää »

pic

Sotea ja sirkusta maksukykyiselle kansalle

Tämä sirkus on arvokysymys. Ja äänestystulos. Rahat riittäisivät perusasioihin, kuten kouluihin, kirjastoon ja muuhun. Kuten vuodesta 1970-alkaen. Kunnilta, esimerkiksi Espoolta, lähtee maakuntauudistuksessa noin 1/2 rahoista. Ja kunnan kiinteistöjä otetaan pois 1.1.2023 alkaen eikä saada käypää korvausta ja lainat jäävät. Osa kuluista lähtee pois. Verorahat menevät valtiolle, joka käyttää rahoja ja toimialue on koko maailma. Siitä tulee …

Sotea ja sirkusta maksukykyiselle kansalle Lue lisää »

pic

Digitaalisesta allekirjoituksesta v.2021

Internetin avulla voi allekirjoittaa dokumentteja ja erityisesti pdf-dokumentteja. Se on hyvin varma tapa ja on ajasta ja paikasta riippumaton ja käyttäjälle voi jäädä alkuperäinen allekirjoitettu kappale. Useimmille käyttäjille helpoin tapa on käyttää uutta Henkilökorttia, jolla varmennetaan henkilöllisyys omalla etukäteen itse antamalla pin-koodilla PIN2. PIN on taas kortin enemmän käytetty koodi. Organisaatioilla voi olla vastaava henkilökortti. Alla …

Digitaalisesta allekirjoituksesta v.2021 Lue lisää »

pic

IT-palveluihin kirjautumisesta v.2021

Erilaisiin nettisivuihin ja palveluihin täytyy usein kirjautua. Vaatimukset tiedon suojauksesta ja henkilön oikeudesta käsitellä niitä on koventuneet. Tähän törmätään jo kunnan ja julkisissa palveluissakin esimerkiksi ajanvarauksessa ja lääketieteellisten tietojen näyttämisessä. Häkkerit vaanivat näissäkin asioissa. Aika harvaan palveluun pääsee enää kirjautumatta, jos varaa tai tekee jotain. Jo kirjan lainaaminenkin tarvitsee pin-koodia, omaa salasanaa siis. Se olisikin kätevää, …

IT-palveluihin kirjautumisesta v.2021 Lue lisää »

pic

Pohjois-Espoon kaavasta ja ELY:n valituksesta v.2021

Oma henkilökohtainen päättelyketjuni Pohjois-Espoon kaavassa. ELY:n Kaavavalituksessa vedotaan olemattomaan, kuvitteelliseen päätökseen ja sen toimeenpanoon asiassa, jossa ei voi olla toimivaltaa. Vedotaan siis spekulatiiviseen ja fiktiiviseen asiaan ja omiin mielipiteisiin. Asiassa on jo tehty varauksia raiteillekin kaavassa. Asia ei menestyisi oikeudessa. ELY:llä ei ole toimivaltaa päättää rakentaa raideliikennettä Pohjois-Espooseen ja sen kaavan mukaan. Muutkaan eivät ole sellaista …

Pohjois-Espoon kaavasta ja ELY:n valituksesta v.2021 Lue lisää »

pic

Mitä ‘Kestävä kehitys’ on v.2021

SOPIMUSYKn jäsenmaan edustajat tekivät juhlallisen ulostulon vuonna 2015 Kestävästä kehityksestä. Se on osa YK:n 2030 agendaa. Sopimukseen sisältää 17 kohtaa, jotka muodostavat kokonaisuuden. Asia on jaettu myös 169 alatavoitteeseen.https://kestavakehitys.fi/agenda-2030 TAVOITTEET JA SOPIMUKSEN KOHDATKestävän kehityksen 17 tavoitetta: Lähteinä valtioneuvosto, YK ja internet. HUOMIOITA SOPIMUKSESTA JA TULKINNASTA Kaikki Kestävän kehityksen agendan kohdat ovat osa kokonaisuudesta, johon Suomi on …

Mitä ‘Kestävä kehitys’ on v.2021 Lue lisää »

pic

Espoon Perusilta 25.9.2021

Espoossa oli valtuustosalissa Espoon perussuomalaisten jäsentapaaminen, Perusilta klo 13-19. Tapahtumassa käytiin lapi viimeaikaisia kuulumisia ja kehitystä. Paikalla oli piiristä edustajat, Kansanedustaja Arja Juvonen, kansanedustaja Leena Meri puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, joka on myös eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja sekä valtakunnanoikeuden jäsen vuosille 2020–2023 ja suuri osa valtuustoryhmää ja jäseniä. Paikalla oli parhaimmaillaan noin 50 henkeä. Ryhmätyössä pyydettiiin kehitysideoita ja …

Espoon Perusilta 25.9.2021 Lue lisää »

pic

Riikka Purra vieraili Espoossa 18.09.2021

18.9.2021 Oli perinteiset Espoon Raittikarnevaalit Espooon Leppävaarassa Ratsutorilla. Espoon perussuomalaiset osallistuivat tapahtumaan oman teltan kanssa. Keskusteltiin kansalaisten ja oman väen kanssa ajankohtaisista asioista. Kuultiin kansalaisten murheita, opastettiin ja annettiin tietoa mm. sote-uudistuksesta. Monet kokevat, ettei lääkäriin pääse helposti ja jää hoitamatta. Sotessa Espoon koko systeemi muuttuu 1.1.2023 kun asiaa alkaa hoitamaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue. Sitä rakennetaan 2021-2022.Kansalaisia …

Riikka Purra vieraili Espoossa 18.09.2021 Lue lisää »

pic

Espoon perussuomalaiset ry:n säännöt

Lähde: Säännöt löytyvät julkisesta rekisteristä. PERUSSUOMALAISET RP:n PAIKALLISYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 § NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Espoon Perussuomalaiset ry ja sen kotikunta on Espoo. Perussuomalaiset rp:tä kutsutaan näissä säännöissä puolueeksi. Yhdistys on Perussuomalaiset rp:n puoluehallituksen hyväksymä Perussuomalainen paikallisyhdistys puoluehallituksen määräämällä toimialueella, joka voi sisältää yhden tai useamman kunnan tai kunnan osan. Puoluehallitus voi hyväksyä samalle …

Espoon perussuomalaiset ry:n säännöt Lue lisää »

pic

Viherkääntäminen 2021

POLITIIKKAA Mietteitä viherkäänteestä, ilmastosta ja miten se esiintyy. Asialla ajetaan paljon omia asioita ja käännetään rahaa valittuihin kohteiin ja tekijöille. Päästömaksuista tulee valtiolle, ja luultavasti EU:lle, uusi tulonlähde, veromuotoinen maksu, eli verotus nousee. Sillä ajetaan muita kuin päästöasioita. Sillä ajetaan projekteja, joita muut, energiaa käyttävät maksavat. Rahat pitäisi edes pitää maassa, eli olla kansallinen päästömaksujärjestelmä. Eikä …

Viherkääntäminen 2021 Lue lisää »

pic

PS on valtavirtaa 2021

Vastustajat ovat syytelleet PS:ää kapea-alaisuudesta tänäänkin.Todellisuudessa PS ajaa vakiintuneena puolueena koko skaalaa asioita ja vaihtoehtobudjetteja ja ratkaisuja.Kunnisssa asioita on ollut hoitamassa ja puurtamassa luottamustehtäviin valitut. Ja yhdistykset. Ja ehdokkaat. Perussuomalaisten ajamat asiat ja ohjelmat löytyvät valmiina blogeista ja puolueen sivuilta.Osaavat ihmiset ovat ne tehneet.  Siellä on asioista laajasti. Blogini Espoon ja Suomen kuntavaaliohjelmat 2021 ja linkit …

PS on valtavirtaa 2021 Lue lisää »

Kirkkovene

Vaalit ja kansakunnan tulevaisuus 2021

Yleensä kun asioissa ei ole järkeä on syynä kiero peli. Ei tule ajatelleeksi yllättävän itsekkäästä kulmasta asioita. Vaikka, että joku saa palkkion, kun asiat hoidetaan rahoja jakavien ja saavien tavalla. Mika Waltarin sanoin tapana on, että ihmiset varastavat arvonsa mukaisesti, ja laimennan, että palkitaan. Nyt arvotetaan onko 3600 eur/v = 0,0036 miljoonaa, ok pääministerin perheen aamiaislahjana. …

Vaalit ja kansakunnan tulevaisuus 2021 Lue lisää »

pic

Vaalikoneet 2021

Espoon kuntavaaleissa numeroni on 30. Listaan vastaamani vaalikoneet täällä: YLE LÄNSIVÄYLÄ HELSINGIN SANOMAT NUORTEN VAALIKONE OAJ ELÄINPOLIITTINEN VAALIKONE USKONNONVAPAUS – –

pic

Julkinen liikenne ja sen parantaminen v.2021

JULKINEN LIIKENNE JA PARANTAMINEN Julkisen liikenteen ja metron toimintaa ja turvallisuutta voisi parantaa. Siihen sopisi vaatia pieni maksu joka matkasta ja saisi olla terminaalialueella vain maksetulla lipulla määräajan. Asia lisäisi asiallista metron käyttöä, turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Etäluettavan lipun vilutus ja kännylippu voi olla nopea ’standardimatkalle’. Lipulla voitaisiin seurata myös ketkä ovat alueella. Asiaan on etsitty keinoja. …

Julkinen liikenne ja sen parantaminen v.2021 Lue lisää »

pic

Hajota ja hallitse ja aiheuta kriisejä

Hajota ja hallitse ja aiheuta kriisejä. Oleellista ei ole ilmastomuutos. Vaan mitä sillä voi ostaa. Mukaillen: ” Oleellista ei ole raha. Vaan mitä sillä voi ostaa.” Muuten autoverot ja bioenergiaverot olisi alhaalla. Siitä on vihersiirtymässä pääasiallisesti kyse.  Muuten olisi uudet autot ja bioenergiaa käytössä. EU:n koronakriisissäkään ei ole kyse koronan voittamisessa. Vaan, että sillä voidaan pummata …

Hajota ja hallitse ja aiheuta kriisejä Lue lisää »

pic

Kaavoituksesta v.2021

KAAVOITUKSESTA Espoossa päätettiin muuttaa monen alueen parkkeeraus maksulliseksi. Ja se vie asiakkaita mm. Tapiolasta.  Helsingin tyhjä keskusta on mallina. Takana on monet puolueet valtuustossa. Ongelmana on esim. että kaavoituksessa arkkitehdit piirtelee autotonta Vihreää Utopiaa, joka perustuu muotiin ulkomailta. Unelmoidaan, ettei olisi mitään automobiileja eikä elämää. Se ei ole totta. Tiivistys ei myöskään vie pois matkoja, koska …

Kaavoituksesta v.2021 Lue lisää »

pic

Turve

TURVE Turve on kotimainen uusiutuva luonnon tuote. Turve kasvaa 2-kertaa puuston verran. Suomen energiasta 4% on turvetta. Turvemaista 0,8% on turvetuotannon käytössä, 13% suojeltuja,54% maa ja metsätalouskäytössä [Gtk, 2017]. Turpeen käyttöä vastustaa luonnonsuojelupiirit ulkomailta tulevan ideologian ja muodin takia, jonka mukaan turve varastoi hiiltä. Suomen maasta 30 % on turvesoita, muualla maailmassa paljon vähemmän. Suomen turvevarat …

Turve Lue lisää »

pic

EU-tukipaketti 2021/1, velkaantuminen ja hallituksen luottamus

TUKIPAKETTISuomi ottaisi “Elvytyspaketin”, EU:n 2021/1-tukipaketin mukaan n. 7 mrd lisää velkaa ja antaisi EU:lle ja saisi n. 2mrd. Suomi otti v. 2020 18 mrd lisää velkaa. Sen elvytyksen tulos ei näy vaan rahat meni. Nyt jo lisätalousarviossa keväällä päätettiin ottaa v. 2021 11,7 mrd lisää lainaa ja 137 mrd asti.  Vuoden budjetti on 58-64 mrd. Lopulta …

EU-tukipaketti 2021/1, velkaantuminen ja hallituksen luottamus Lue lisää »

pic

EU solidaarisuus, vihreä siirtymä, tarinat ja merkitys

Solidaarisuus ymmärretään tarkoituksella Suomessa väärin. Se ei ole solidaarista, että suomalaiset perheet saavat tehdä 2-4 työtä, 6 päivää viikossa töitä, maksaa veroja yli optimin, jotta EU:n eteläosiin viedään suomalaisten rahoja ja otetaan takauksia, jotta saadaan muille perheille 4 päiväiset työviikot, toinen käy töissä ja ilmaiset eläkkeet, eikä itse makseta veroja. Siis kuten Espanjassa ja Italiassa suunnitellaan …

EU solidaarisuus, vihreä siirtymä, tarinat ja merkitys Lue lisää »

pic

Aprillia 2021

Aprillipäivänä tapahtui ihme ja maan hallitus sai vihdoin asiat kuntoon ilman pyhää miestä. Ja tapahtui sinä päivänä, että kaikki puolueet alkoivat ajaa Suomen asioita ja etuja maailmalla. Ja kaikilla oli hyvä olla. Iloisin mielin ihmiset söivät silliä ja joivat olutta päälle. Koronakin on vihdoin nujerrettu, kun huomattiin, että korona tuli ulkomailta ja riitti 100% rajatestaukset. Muutama …

Aprillia 2021 Lue lisää »

pic

Espoon talous kuntoon

Espoon talous Espoon talous tuli viimein kriisin kautta tietoisuuteen. Asiat on jo vuosia tiedetty puolueissa ja virkamieskunnassa. Olen keskustellut vuosia muidenkin puolueiden edustajien kanssa, mutta asiat on aika hyvin sivuutettu. Tosiasioita ei ole haluttu käsitellä. Ne todennäköisesti eivät ole olleet kivoja juttuja oman puolueen agendassa, eli ottaa tosiasioita huomioon tarinoissa. Erinomainen artikkeli pohjaksi Länsiväylässä, jota en …

Espoon talous kuntoon Lue lisää »

pic

Toimintani Espoon tarkastuslautakuntassa

HEI,Tarkastuslautakunta tarkistaa ja seuraa muiden lautakuntien ja kaikkien toimialojen toimintaa ja tekee vuosittain arviointikertomuksen. Missä on tiivistetyssä muodossa organisaatio ja kommentit ja huomiot. Tarkastuslautakunnan tehtävät on kuntalain 121 §:n mukaiset. Rajoitan tässä tiedot julkisiin tietoihin ja nämä ovat minun käsityksiäni, eikä 3. osapuolen kuten Tarkastuslautakunnan mielipiteitä tai kannanottoja. Olen toiminut tarkastuslautakunnassa vuodesta 2017 alkaen. 2021-2017 mukana …

Toimintani Espoon tarkastuslautakuntassa Lue lisää »

pic

Autot suojaavat epidemioilta

Omat autot ovat ratkaisu epidemioihin ja hygieniaan. Espoossa liikutaan paljon autoilla, mikä näkyy vähäisempänä koronan ilmaantuvuutena Hkiin ja Vantaaseen verrattuna. On järjenvastaista laskea, ettei koronat tai influenssat leviäisi joukkoliikenteen tungoksessa ja suljetuissa metallituubeissa. Näin aivopestään nykyisessä tarinassa, utopiassa, maailmankuvassa. Tuhotaan toisten korjaustyö ja kamppailu pandemiaa vastaan. Tauti leviää julkisissa tiloissa. Ne tartunnat ovat 30%:n ‘tartuntalähde tuntematon’ …

Autot suojaavat epidemioilta Lue lisää »

pic

Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma 2021

Espoon Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma 2021:(Lataa sivu uudestaan, jos ei alla näy dokumenttia.) Alla on Suomen Perussuomalaiset puolueen kuntavaaliohjelma 2021: Perussuomalaisten ohjelmat: Linkit ja lähteet ASIAT TÄRKEYSJÄRJESTYKSEENTIIVISTELMÄ (Lähde PS:n jakama pdf-julkaisu, 2021.02.14. Kasattu tekstiksi blogiksi, jotta voi lukea hitaassa netissä)(Kuva kaupungista) 1. Veronkorotusten tie on käyty loppuun – asiat on asetettava tärkeysjärjestykseen. Kuntien on keskityttävä suomalaisten hyvinvoinnin ja …

Perussuomalaisten kuntavaaliohjelma 2021 Lue lisää »

pic

Espoon kasvu, kaavoitus ja väestömuutos

Miten Espoonkin kasvu, kaavoitus ja väestönmuutosprojekti toimii ja mitä ympäristölle on tapahtunut? Kunnissa voitaisiin toimia fiksusti asiassa, mutta nyt mennään virran mukana. Keskustelin vuokra-asuntojen kaavoituksesta ja suunnittelusta ja kunnan asuntojen jonotuksesta ja kenelle annetaan ne ensin eri puolueiden edustajien kanssa vapaalla. Vastauksena oli ympäripyöreätä, että kun ylempää on asiaa ohjattu, eikä itse voi tehdä mitään. Eli …

Espoon kasvu, kaavoitus ja väestömuutos Lue lisää »

pic

Suomen tulevaisuus matalapäästöisenä kehitysmaana vai teollisuusmaana?

ROBOTTIPOLITIIKKAA SUOMEEN? Ylen uutisissa tutkijat visioi robottipolitiikkaa ja toimittaja koosti mielipiteen niistä:https://yle.fi/uutiset/3-6889907 Eiköhän tähänkin politiikkaan keksitä ratkaisuksi robottivero. On konsensus, että muut saa maksaa ja voidaan jakaa rahaa tai ohjata tuottamattomaan toimintaan, joka ei 0 % korolla toimi. Sinänsä teknologia voisi nostaa elintasoa ja helpottaa elämää, kun koneet tekee tehokkaammin ja halvemmalla, eivätkä lakkoile ja vaadi …

Suomen tulevaisuus matalapäästöisenä kehitysmaana vai teollisuusmaana? Lue lisää »

pic

Suomen hiilitase lasketaan väärin

1. MITÄ PITÄÄ KORJATA?Mikä pitäisi korjata ja on pielessä? Suomi imee päästönsä ja muidenkin metsissä, muttei sitä huomioida. Ja pitäisi kurittaa arkea, autoilijoita ja elämäntapaa suurimmassa osassa maata. Asia pitäisi laskea oikein ja oikeudenmukaisesti. Nyt tiede on korvattu politiikalla tulkinnoissa ja niiden avulla perustellaan päätöksiä ja politiikkaa. 2. EU:n JA SUOJELIJOIDEN TULKINNOISTA AIHEUTUU SUURTA HAITAA SUOMELLE …

Suomen hiilitase lasketaan väärin Lue lisää »

pic

Kylmää, energiaa, autoja ja fillareita

Suomi on haavoittuva ja riippuu Venäjän ja muiden energiatoimitusta. Maakaasusta 99% tulee Venäjältä. Muuten olisi kylmempää ja katkoksia. Huippukulutus kestää kuukausia eikä ole tasattavissa. Turpeen ja suojelun tilalle ostetaan ulkomailta haketta. Hiilen polttoa pitäisi korvata. Ydinenergiaa ja vesivoimaa ei saanut rakentaa lisää vuosikymmeniin ja ollaan vanhan tekniikan varassa. Ollaan aiheutettu itse ongelmat. Ruotsi ja Saksa ajaa …

Kylmää, energiaa, autoja ja fillareita Lue lisää »

pic

EU:n velkaunionia ajetaan piilotellen

Koronan ja hyvillä tarkoituksilla ajetaan nyt EU:n liittovaltiota ja velkaliittoa, josta on vaikea poistua. Samalla rakennetaan omaisuuden ja tulosiirtosysteemi EU:n sisälle, jossa Suomelle on maksajan ja takaajan rooli ja alle 2% vähemmistön oikeudet omiin asioihin. Tapahtuu vallan ja omaisuuden uusjako. Kansalaiset ja valtiot menettävät. Asiaa kuvaa velka-avioliitto, josta ei pääse irti ja velkojat/pankit määräävät mitä tehdään. …

EU:n velkaunionia ajetaan piilotellen Lue lisää »

pic

Perussuomalaiset ykkösenä Ylessä 2021/1

Perussuomalaiset jatkaa johdossa Ylen gallupissa 2021 alussa. Seuraavana on SDP ja KOK kokomaan otoksena. Espoossa on hieman eri kannatus. Tämä on ollut pitkan ajan trendi. Nousua selittää osaltaan hallituspuoleuden saama puolueiden negatiivinen julkisuus ja tehdyt päätökset. Äänestäjät voivat päättää maan suunnasta vaaleissa. Seuraavat kuntavaalit pidetään 7-18.4 2020. Puoluekannatus 2020/12 otoksessa ( Kannatus, muutos). : PS 21,9%, …

Perussuomalaiset ykkösenä Ylessä 2021/1 Lue lisää »

pic

Espoossa jarrutellaan sotea

Espoon valtuusto antoi 14.9.2020 p.139 kriittisen lausunnon maakunnan ohjaamasta sotesta, jossa on perusteluita, mitkä asiat eivät sovi. Esitetyn sote-uudistuksen taloudelliset vaikutukset Espoon kaupungille ovat kestämättömiä. Esitys leikkaa suoraan ja perusteettomasti kaupungin rahoitusta ja muuttaa rahoituksen rakennetta vahingollisesti. Tulojen puolitus, velkojen jääminen kaupungille, omaisuuden vastikkeeton siirto ja verorahoituksen korvautuminen valtionosuuksilla heikentävät kaupungin investointikykyä. Investointitarve ei sen sijaan …

Espoossa jarrutellaan sotea Lue lisää »

pic

PS:n vaihtoehtobudjetti 2021

PS:n vaihtoehtobudjetti on julkaistu. Perussuomalaisten vaihtoehdossa korostuvat suomalainen työ, teollisuus ja yrittäminen. Perussuomalaiset haluavat maltillisempaa verotusta ja verovarojen käyttöä ensisijaisesti suomalaisille Suomessa. Talous pitää saada kuntoon. Kotiseudun ja Espoon talous on kytköksissä valtion talouteen merkittävästi valtionosuuden ja valtion projektien ja taakkojen kautta. Espoossa asuu noin 5,5% Suomen väestöstä, jolta kannetaan veroja ja saa menoihinsa valtiolta takaisin …

PS:n vaihtoehtobudjetti 2021 Lue lisää »

pic

PS nousi ykköseksi gallupissa

Perussuomalaiset nousi ykköseksi Ylen gallupissa   Tutkimuksessa on koko Suomen tilanne:Perussuomalaiset (PS) nousi eniten 1,4 %(20,9%). Vihreät nousi +0,8%(11,6%).SDP laski 0,6%(20,6),Kokoomus laski 0,7%(15,9%) jaKeskusta laski 0,3%(12,1%)edellisestä gallupista. Suluissa on kannatus. Analyysin mukaan Perussuomalaiset sai ääniä uusia kannattajia nukkuvasta puolueesta; vähän äänestäviltä ja Kokoomukselta sekä Keskustasta. Ääniä tuli lisää erityisesti miehiltä. Analyysin mukaan Kokoomus menetti arvokonservatiivisia ääniä Perussuomalaisille …

PS nousi ykköseksi gallupissa Lue lisää »

pic

Espoon talousarvioesitys vuodeksi 2021

Espoo kasvaa, toimii ja investoi myös velkarahalla. Laskelmissa on Espoon kaupunki ja laajempana Espoo konserni, jossa on yhtiöitä. Kaupungin kasvu ja uudet vaatimukset vievät rahaa. Väestö kasvaa vuosittain noin 4500, eikä väestökasvu tue entistä verotulojen kehitystä. Vuonna 2021 arvioidaan otettavan lainaa 230 miljoonaa kuluihin ja velkojen arvellaan kasvavan jatkossa. Käyttömenot kasvavat nopeammin kuin verotulot. Huoltosuhteen arvioidaan …

Espoon talousarvioesitys vuodeksi 2021 Lue lisää »

pic

Asunnottomien yksi yö 17.10.2020

Asunnottomien yön päätapahtuma järjestetään 17.10.2020 klo 16-20 virtuaalisesti. Ja on koettavissa henki kotoisasti koneen ääressä. Voi ajatella mukavia asioita. https://asunnottomienyo.fi/ Toinen todellisuus on ulkona. Viime yö mentiin Espoossa jo nollan alapuolelle. Ja turha puhua virtualisoinnista tai edes sähköstä ja tietokoneesta, jos ei ole kattoa pään päällä. Otetaan yksi tapaus. Omaisuus mahtui reppuun. Yöt tuli nukuttua riippumatossa, …

Asunnottomien yksi yö 17.10.2020 Lue lisää »

pic

Poliittinen teatteri – Vallan- ja rahansiirtoa

Äänestätkö kotimaisia Perussuomalaisia vai EU:n asioita ajavia puolueita. Päätös on sinun. Haluatko, että Suomen rahat käytetään Suomessa peruspalveluihin vai annetaan kehitysapuna EU:lle ja muualle? Sanna Ukkola kiteytti taas iskun ja osui IL-kolumnissa “Setämies Tahvo – Meidän aikamme syntinen”.https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f2d24bc3-5e4e-46cf-beb9-239e02426a6e Ok boomer? Vänkästi kuvissa ei ollut setämiesoletettuja kulutuspäästöissä hulluilla päivillä törsäämässä. Kuvia saisi vaikka yhteiskunnan tuottopuolelta rakennustöistä tai …

Poliittinen teatteri – Vallan- ja rahansiirtoa Lue lisää »

Uusi tulevaisuus

Nyt aletaan hommiin. Niitä riittää kaikille. Korjataan Espoo. Triplataan kannatus. Äänestäjäkeskeisyys on sitä, että annetaan mitä he haluavat. Ja mistä on hyötyä heille. Se on demokratian ydin. Ihmiset pitävät eri asioista ja tarvitaan monenlaista toimintaa ja sisältöä. Espoon Perussuomalaisten viestintä korjataan ensi tilassa. Nyt toimii jo sähköinen viestintä. Nettisivut menee uusiksi ja joustaviksi ja saadaan mielenkiintoista …

Uusi tulevaisuus Lue lisää »

pic

Koronaopas 2020

KORONA-VIRUSTässä on oma selviytymisoppaani niille, jotka haluavat auttaa itseään. Toki näitä ei ole pakko noudattaa ja voi kuunnella THL:n ja hallituksen ohjeita, jotka alkavat taipua näiksi tilanteen pakosta. Tilannehan tiedettiin systeemissä jo 2020 tammikuussa kun hallitus suojautui. Tässä vaiheessa pesen käteni vastuusta. Virus on saastuttanut ympäristönne. Eristäkää, poistakaa virukset ja korjatkaa systeemi. Ellei onnistu, asentakaa uusi …

Koronaopas 2020 Lue lisää »

HOK-Elannon vaalit 2020 26.3. – 6.4.

HOK-Elannon vaalit on 26.3.2020 – 6.4.2020. ÄÄNESTÄ!Äänestysohjeet https://www.s-kanava.fi/web/hok-elanto/osuuskauppavaalitNETTI: Nettisivulla voi äänestää käyttämällä pankkitunnuksia tunnistautumiseen ja antamalla äänestysnumeron, esim 965.POSTI: Vaaleissa voi äänestää myös postin kautta HOK-Elannon sinulle lähettämällä kirjellä: palauttamalla ohjeen mukaan täytetyn äänestyslapun jossa on valittu äänestysnumero, esim. 965 ja viemällä palautuskirjeen lähtevään postilaatikkoon. Postimaksu on maksettu. Tämän sivun sisältö pdf-muodossa tässä. Jarmo Kanerva nro …

HOK-Elannon vaalit 2020 26.3. – 6.4. Lue lisää »

pic

Lux 2020 Helsinki, Finland

Gimbaloin halki valoisan ja kaamoksellisen Helsingin 6.1.2020 ja koin Valon juhlan. Boheemia. Kokeellista. kultaa, punaista, hopeaa. Eteenpäinpyrkivää. Miksei aina voi olla valon juhla! Tapahtumilla saadaan ihmiset nousemaan bokseistaan ulos muuten niin hiljaisille kaduille. Käyttämään omaa aikansa ja rahaansa ja luomaan jotain uutta. Oma elämä vaatii liiketta, energiaa ja järkevää toimintaa. Ja irtiottoa synkistelystä ja puritanismista, jotka …

Lux 2020 Helsinki, Finland Lue lisää »

pic

Parempaa uutta vuotta 2020

Kuvassa on Aleksanterinkatu, Suomen ydin 31.12.2019 klo 21. sama linkkinä https://vimeo.com/382430885 Tein jutun somesta ja kauniin 1,5 minuutin video vuoden 2020  kunniaksi Helsingin Aleksanterinkadulta, Suomen ytimestä.  Aleksilla saattoi havaita ilmassa vielä joulun taikaa ja mukavaa mieltä. Toivottavasti saa hyvän mielen niille, ketkä eivät päässeet paikalle joulukatua katsomaan. TURVALLISUUS Toivoisin edelleenkin, että ihmisillä olisi turvallista, voisi koska …

Parempaa uutta vuotta 2020 Lue lisää »

pic

Johtava Suomi sai vahvan viestin ilmastokokouksesta

PÄÄTÖSMaailman parhaimpien ilmastoasiantuntijoiden ja päättäjien globaali huippukokous antoi vahvan viestin “Ei paljoa kiinnosta ilmastovouhotus!” Tämä saa nyt EU:n, Suomessa hallituksen ja monen kaupungin tavoitteet kummalliseen valoon. Varsinkin Suomessa on oltu intomielisiä ja ajettu alempia päästötavoitteita ja lyhyemmällä aikavälillä kuin muualla tietämättä tai esittämättä teknisiä, kaupallisia tai todellisia keinoja saavuttaa ne. Ja tuntematta päätösten todellisia vaikutuksia. EU:ssa …

Johtava Suomi sai vahvan viestin ilmastokokouksesta Lue lisää »

pic

Al-hol -Hallitus -Uskottavuus

SPEKULAATIOEi ole poissuljettu, että tarkoitus oli ja on tuoda ne miehetkin ja taistelijat. Salaiset vuodotkin voivat peitellä jotain isompaa. JUONIMISTA JA SALAILUA Vihreät juoni asioita isosti ja salaili ja EUnkin kanssa ja tämän suuntaisia ajatuksia oli julkisuudessa ym. Suomi on harvoja valtioita, jossa on heikko antiterrorismilaki. Näyttöohjelmat ja pelkästä kuulumisesta ei voi syytellä tai viedä turvapaikalla …

Al-hol -Hallitus -Uskottavuus Lue lisää »

Kansan valta ja hallitus_2

Uudeksi hallitukseksi kaavaillaan nyt 10.12.2019 : Sanna Marin tulee pääministeriksi (sdp) ja on tehtävässä maailman nuorin. Liikenne- ja viestintäministerinä on Timo Harakka (sd.), jolla oli työministerin salkku. SDP:stä työministerin tehtävät ottaa Tuula Haatainen, eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen salkku on vahvistumassa omistajaohjauksella, ja Sirpa Paatero on palaamassa hallitukseen kuntaministerinä. Krista Kiuru jatkanee perhe- ja peruspalveluministerinä ja Ville Skinnari ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministerinä. Keskusta päätti, että puheenjohtaja Katri Kulmuni valitiin valtiovarainministeriksi. …

Kansan valta ja hallitus_2 Lue lisää »

Kansan valta ja hallitus

Suomen hallitus pyysi eroa 3.12.2019 klo 12:30. Pääministeri Rinne (sdp) jätti hallitukseneroilmoituksen presidentille. Samana päivänä klo 14:37 eduskunnan puheenjohtaja Vanhanen totesi puheessaan, että toimitusministeriö ei voi politikoida. Maassa on toimitusministeriö, ei hallitusta. Näin Suomen 102-itsenäisyyspäivänä 6.12.2019. Nyt hallitusneuvottelut ovat samojen puolueiden käsissä ja aiotaan jatkaa samalla tavalla ja samalla hallitusohjelmalla. Yhtenä selityksenä, että se on kätevää. …

Kansan valta ja hallitus Lue lisää »

Scroll to Top