Suomalaisuus – mitä se on ?

Suomalaisuus on ne, jotka kuuluvat ryhmään ja työskentelevät sen hyväksi. Hyvä me!

Se on verkostoitunutta kulttuuria ja osaamista, interaktiota muiden kanssa.

Suomen alueella on ollut pitkään oma kielensä, paljon pidempään kuin ruotsia on puhuttu. Suomen alueen valtaanotto on kehittänyt, mutta myös jarruttanut suomenkieltä ja sivistystä, esim. johdon sensuurin takia ja ettei ollut suomenkielistä korkeaa opetusta välillä eikä rahvas päässyt runoilemaan. Kuitenkin 80 % puhui suomea. Tutkitusti suomalaiset ovat Euroopan älykkäimpiä ÄO testissä. Tarvittiin myös sisua, luupäisyyttä yrittämään vaikka raivata surkeaa maata ja vallan ohjauksessa. Luultavasti älyä vaadittiin ankarassa ilmaastossa,mm. suunnitteluun.
Maanviljetys ei ollut aluksi tärkeää kun luonnosta sai kaiken muutenkin. Metsästys ja turkikset oli elinkeinoja ja vientituotteita. Puuta oli saatavilla ja siitä tehtiin talot ja muut pitkään, ja ne on hävinneet ajassa. Puukausi on kestänyt tuhansia vuosia ja jatkuu edelleen. Suomalaiset ovat melko insinöörikansaa, tekijöitä ja suunnittelijoita, olosuhteiden pakosta. Sen tuotteet ovat edelleen päävientituotteita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tietotekniikalle itäinen maareitti oli tärkeä. Luultavasti raudanvalmistus ja damaskointi tuli sitä kautta.

Saattaa olla että Suomen Sampo oli kirjokannet, aikansa korkeaa teknologiaa, damaskoitu metalli, puukot  ja miekat, joiden alkuperää on ihmetelty. Kauppa toi 9 hyvää. Kalevala kertoo Lapin suon järvimalmista ja emokallliosta, joka siis löytyy. Kirjokansi, puukkokulttuuri oli arvossaan, myös emännillä. Konepajatuotteet on edelleen tärkeitä.
Raudan synty http://www.kaapeli.fi/maailma/kalevala/YHDEKS%C4S.html

Sampo eli kirjokansi oli ihmekone, joka tekee  rahaa, viljaa ja suolaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Yksi merkittävä tuote oli terva, high tech tuote, jota ilman löytöretket olisi jäänyt tekemättä. Radio- ja tietotekniikkaa on nykyään juttua, NMT ja GSM -muodossa ja digitaaliset tietoliikennejärjestelmät, arktinen merenkulku jäänmurtajineen jne. erikoisalat.

Suomalaiseen mytologiaan kuului heliosentrinen maailma, eli aurinkokeskeinen, jossa maa pyöri pohjoispaalun ympäri. Paalu ylsi pohjantähteen. Tätä teemaa on noitarummuissa, muinaisilla tietäjillä ja noidilla. Erään teorian mukaan jätinkirkot ( N 2500 ekr.) toimivat kalentereina. Maailman katsottiin rakentuneen isossa jysäyksessä rautamunan rikkoutuessa. Samalla syntyi eri aineet, kuten vesi ja ilma.
Tietäjiä ja tietoa pidettiin suuressa arvossa. Suomalaisista puhutaan mm. Norjan ja nykyisen Irlannin saagoissa.

***

 

 

 

 

 

 

 

Yksi historiallinen ihme on, miksi ja miten Euroopan viisain kansa nostaa tällaisen poliitisen eliitin johtoon vuosi toisensa jälkeen eikä vaadi parempaa. Ehkä masokistisuus ja melankolia kuuluu kulttuuriin tai kilpirauhastoiminnassa, D-vitamiinin ja muun saannissa tai muussa on nykyaikana jotain virheitä. Kofeinia ja piristeitä käytetään laajasti. Entinen ruokavalio oli monipuolisempaa. Myös suuri puritaanien ja besserwissereiden määrä ihmetyttää. Moni uskoo rehellisyyteen ja kaikkeen mitä julkisesti sanotaan, eli seuraa muotia kuuluaisesti. Ehkä totteleminen on suomalaisuutta. Ja miksi aina haukutaan omia, vaikka se haittaisi itseä. Vieraskoreus ja nöyristely yltää sairauteen asti, haittaa itseä. Se on suomalainen piirre. Vähätellään omaa kulttuuriakin ja samalla itseä.

***

Lisään tätä juttua lisää kun selviää lisää, mitä suomalaisuus on. Käsite tuntuu olevan aika kadoksissa, näin Suomen 100-vuotisjuhlavuotena. Ainakin se on pitkiä yhdyssanoja ja käsitteitä ja jälkiliitteillä taivutuksia. Kielikin muuttuu.  Asioita, joilla on tulkittu sumerien nuolenpääkirjoituksia ja Ruotsista löytyneitä riimuja. Ehkä maailma on verkottuneempi kuin uskommekaan.
Tuohikirjeet, ensimmäiset  kirjoitukset, n. v. 1240  https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuohikirje_292

Liittyvä aihe: Kaivoslaki  pitää korjata (2014-07), mitä mä sanoin,  https://kanerva.eu/fi/?p=367

Peukuta, jos artikkeli kiinnosti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *